Tornimäen hiihtokeskuksen kausi päättyi vilkkaaseen pääsiäisviikonloppuun, jolloin laskuriin kertyi yhteensä 35 000 hissinousua.
Laskettelukeskukselle kausi oli raskas, muun muassa pilviin nousseiden sähkönhintojen takia. Yrittäjä Heidi Kelhon mukaan kausi päätyi lopulta positiivisen puolelle.
– Lähtötilanteessa oli paljon kysymysmerkkejä siitä, miten Ukrainan sota ja sähkönhinnat vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Mutta onneksi kaikki kauhuskenaariot ei toteutunutkaan ja kausi saatiin vedettyä hienosti loppuun.
Kelho on luotsannut Tornimäkeä nyt kolme kautta, minkä aikana kausikorttien myynti on yli tuplaantunut. Myös muuten kävijämäärät ovat hyvässä nousussa.
– Kävijämääriin voi olla tosi tyytyväinen, kun päästiin lähes samoihin lukuihin kuin viime vuonna, mikä taas oli ihan unelmatalvi, Kelho sanoo.
Syksyllä hiihtokeskuksen investoinnit laitettiin jäihin, mutta nyt Kelho uskaltaa jo suunnitella niitäkin. Tulevana kesänä Tornimäellä tehdään maansiirtotöitä muun muassa hyppyreitä varten. Tulevaisuuden haaveena Kelholla on rakentaa uusi lastenalue mattohisseineen, mutta sen aika ei ole vielä.
Ladut kunnostetaan vielä kerran
Myös Etelä-Savon hiihtokausi alkaa vedellä viimeisiään. Todennäköisesti latuja kunnostetaan kaupunkien toimesta viimeistä kertaa tällä viikolla esimerkiksi Mikkelissä ja Pieksämäellä.
Mikkelissä pisimpään pääsee hiihtämään Rantakylän ensilumenladulla, jota pidetään kunnossa niin pitkään kuin mahdollista. Pieksämäellä parhaassa kunnossa ovat suoladut Nuuvinmajan ympäristössä.
– Kuluva talvi oli työläs kun vesikelejä oli vähän väliä, mikä söi lunta ja teki latupohjat jäiseksi, mikä puolestaan vaikeutti latujen hoitoa. Ensilumenlatua varten lunta saatiin tänä vuonna tehtyä enemmän, eli todennäköisesti ensi kaudelle saadaan tehtyä pidempi latu, kertoo Mikkelin liikuntapaikkamestari Jari Turunen.
Mikkelin laduilla on tänä talvena hyödynnetty kävijälaskureita, joilla seurataan laduilla liikkujien määrää. Näiden lukujen perusteella suunnitellaan tulevien kausien reittien hoitoa. Pieksämäelläkin tullaan pohtimaan latujen hoitoa uudelleen ensi talveksi.
– Osassa hiihtoreittejä käyttö on ollut todella runsasta, osa reitistöstä on ollut vähällä käytöllä. Seuraavaksi talveksi varmasti mietitään järkevää määrää latuja, kertoo Pieksämäen liikuntapalvelupäällikkö Jari Honkanen.