Hyppää sisältöön

Keväisten karvapalleroiden etsintä alkoi – norppien pesälaskennoissa on jo löydetty ensimmäiset kuutit

Saimaannorppien pesiä lasketaan ja tarkastetaan parin viikon ajan ympäri Saimaata. Metsähallituksen henkilökunnan lisäksi toimessa on iso joukko vapaaehtoisia.

Muutaman viikon ikäinen kuutti köllöttelee jäällä.
Kuutteja voi nähdä köllöttelemässä jäällä, mutta ne tulee jättää rauhaan. Arkistokuva. Kuva: Timo Seppäläinen
Milka Krogerus,
Sari Ursin

Saimaannorppien pesälaskennat käynnistyivät pääsiäisen jälkeen eteläisellä Saimaalla. Pesälaskentojen perusteella tehdään arvio nykyisestä norppakannasta.

Metsähallituksen mukaan alkuvuoden säät näyttivät norppien pesinnän kannalta hyvin epävarmoilta, mutta nyt tutkijat ovat luottavaisin mielin.

– Kun lunta lopulta alkoi tulla, apukinoksia saatiin hyvin tehtyä. Nyt on hyvinkin toiveikas olo, koska lopulta niitä luonnonkinoksiakin saatiin, sanoo Metsähallituksen Luonnonsuojelun erityisasiantuntija Riikka Alakoski.

Pesälaskentojen yhteydessä on jo nähty tämän talven kuutteja. Myös viime vuoden kuutteja voi tähän aikaan nähdä köllöttelemässä jäällä. Metsähallitus muistuttelee, että norpat voivat makoilla paikallaan useitakin tunteja, eikä niitä tule häiritä.

Pesälaskentojen yhteydessäkin norppia pyritään häiritsemään mahdollisimman vähän.

– Käymme toteamassa tilanteen ja siirrymme eteenpäin, Alakoski toteaa.

Vapaaehtoisista on suuri apu sekä apukinosten kolaamisessa että pesälaskennoissa.

– Se on ihan suunnaton apu, koska eihän me Metsähallituksessa pystyttäisi ikinä kartoittamaan koko Saimaata niin tehokkaasti ilman vapaaehtoisten panostusta, Alakoski kehuu.

Alakosken mukaan pesälaskennat jatkuvat vielä parisen viikkoa. Virallinen tieto tämän talven kuuttien määrästä saadaan touko-kesäkuussa.

Suosittelemme sinulle