Hyppää sisältöön

Keskiaikaisen Hämeen linnan kiviholvisilta korjataan

Silta rakennetaan samanlaiseksi kuin aiemmin ja rakennustöissä hyödynnetään sillan kivimateriaalia.

Vanhan sillan päässä näkyy punatiilinen ja mustakattoinen linna.
Kiviholvisillan korjaustöillä ei ole vaikutusta linnan aukioloaikaan. Kuvituskuva. Kuva: Anne-Maria Niskanen / Yle
Anne-Maria Niskanen

Senaatti-kiinteistöt jatkaa kunnostustöitä Hämeen linnassa, kun kulttuurihistoriallisesti merkittävän kiviholvisillan peruskorjaus alkaa maanantaina 17. huhtikuuta. Samalla vaiheittain etenevät tutkimus- ja rakennustyöt sulkevat linnan eteläisen sisäänkäynnin.

Kiviholvisilta korjataan, koska sen yli sata vuotta vanhat puuperustukset ovat painuessaan aiheuttaneet vaurioita sillan kivirakenteille. Myös sillan käyttö on tullut aikojen saatossa raskaammaksi kuin mitä se oli silloin, kun silta rakennettiin, kertoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Sami Brück.

– Siihen nähden silta on ollut oikein kestävä ja hyvin toimiva, mutta nyt ovat vuodet tulleet täyteen, ja se täytyy korjata. Siitä tehdään tämän päivän vaatimusten mukainen eli tarkoitus on, että silta on valmiina samanlainen kuin aikaisemmin, mutta kestävämpi.

Brückin mukaan linnalla on jo aloitettu sillan dokumentointi eli kivien numerointi, koska kivet käytetään uudestaan uuden sillan rakentamiseen. Vallihaudan hirsiperustusta vahvistetaan lisäämällä uusia hirsiä ja vaihtamalla vaurioituneet hirret. Korjaukset tehdään käyttämällä perinteisiä materiaaleja ja menetelmiä.

Silta on pois käytöstä marraskuulle saakka, mutta vielä on liian aikaista arvioida, miten työt sujuvat.

– Kulkujärjestelyt palautuvat ennalleen heti siltatyön valmistumisen jälkeen. Lisäksi Vanajaveden suuntaan on rakennettu väliaikainen kevyen liikenteen silta, rakennuttajapäällikkö toteaa.

Kaivuutyöt tehdään arkeologien valvonnassa

Korjausurakkaa silmällä pitäen linnalla on tehty valmistelevia töitä ja puhdistettu sillan ympäristöä. Vallihaudan pohjasta löytyi vanha, todennäköisesti 1700-luvulta peräisin oleva tykinkuula. Lisääkin aarteita voi löytyä.

– Sillan purkutöissä joudutaan kaivamaan myös uusia perustuksia, ja silloin työalueena on jonkin verran myös alkuperäiset, 1790-luvulla rakennetut tukimuurirakenteet, missä ei ole aiemmin tehty kaivauksia. Kevään ja alkukesän aikana nähdään, tuleeko muita yllätyksiä – todennäköisesti, pohtii rakennuttajapäällikkö Sami Brück.

Kaivutyöt tehdään arkeologien valvonnassa. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä kivisilta sijaitsee Hämeen linnan museo- ja muinaisjäännösalueella. Se on suojeltu valtion asetuksella. Eteläinen kivisilta edustaa läntisen kivisillan kanssa Hämeen linnan vankila-ajan kerrostumaa.

Kiviholvisillan korjaustyöllä ei ole vaikutusta linnan aukioloaikaan.

Suosittelemme