Hyppää sisältöön

Pula työntekijöistä sulkee hoivakotien osastoja – ”Lasken henkilöstön riittävyyttä monta kertaa päivässä”, kertoo toimitusjohtaja

Koko maassa on arvion mukaan noin 25 000 lähi- ja sairaanhoitajan vaje. Mikkeliläinen palvelutalo Annakoti on sulkenut kaksi osastoaan, vaikka tulijoita olisi.

Annakodissa on 17 asuntoa tyhjillään, mutta työvoimaa puuttuu niin paljon, ettei asukkaita voida ottaa. Video: Esa Huuhko / Yle
Tarja Nyyssönen

Toimitusjohtaja Raija Hakala istuu työhuoneessaan tietokoneen äärellä, edessä ovat työvuorolistat, ja pöydällä puhelin pirisee. Hakalan työajasta 80 prosenttia kuluu tällä hetkellä uusien työntekijöiden rekrytoinnissa sekä työvuorolistojen muokkaamisessa.

– Hoitajalista elää päivittäin. Pahimmassa tapauksessa lasken henkilöstön riittävyyttä monta kertaa päivässä ja kutsun ihmisiä töihin, palvelutalo Annakotia viisi vuotta johtanut Hakala sanoo.

Annakodilla on useiden hoitajien ja hoiva-avustajien vaje. Työvoimapula on niin rajua, että se pakotti sulkemaan viime syksynä kaksi kokonaista kerrosta palvelutalosta.

Palvelutalo Annakodin toimitusjohtaja Raija Hakala työskentelee tietokoneella.
”Tietokone on komentokeskukseni”, Raija Hakala sanoo. Koneella hän tekee ja muokkaa työvuorolistoja, etsii uusia työntekijöitä ja hoitaa Annakodin hallintoa. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Mikkelin vanhimman palvelutalon 70 asunnosta 17 on tällä hetkellä tyhjillään.

– Se tietää vuokratuoton vähenemistä. Kiinteistöön ei pystytä tekemään investointeja ja kulut juoksevat, sillä lämmin vesi kiertää koko ajan ja peruslämpö pitää olla, Hakala kertoo.

Tyhjillään oleviin Annakodin huoneisiin olisi tulijoita. Hakala sanoo, että omaiset kysyvät hyvämaineisesta ja perinteikkäästä palvelutalosta paikkoja pari kertaa viikossa.

– Olen kuullut ihmisten puhuvan, että kun tulen vanhaksi, menen Annakotiin.

Asukkaita Annakodille tulee ensisijaisesti Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan kautta.

– Aina kun tarjoamme sinne vapaata paikkaa, täyttyy se nopeasti, Hakala sanoo.

Kymmenien tuhansien hoitajien vaje

Annakoti ei ole ainoa hoitajapulasta kärsivä palvelutalo, vaan ongelma on maanlaajuinen. Vaikea hoitajatilanne nousi otsikoihin viime kesänä, kun osastoja suljettiin muun muassa Helsingissä ja Etelä-Pohjanmalla lomasijaisten puutteessa.

Tilannetta ei helpota nyt huhtikuun alussa voimaan astunut uusi hoitajamitoitus, joka nosti hoitajien lakisääteisen määrän 6,5 hoitajaan kymmentä vanhusta kohden, kun aiemmin luku oli kuusi. Loppuvuonna mitoitus kasvaa seitsemään.

Esimerkiksi hoivapalveluja tarjoava Attendo ilmoitti hiljattain, että heillä on 1500 vapaata hoivapaikkaa työntekijäpulan vuoksi. Hoivapaikkoja on jouduttu jättämään tyhjilleen, jotta asetettu mitoitus täyttyy.

Julkisen alan eläkevakuuttaja Kevan tuoreen selvityksen mukaan koko maassa kaivattaisiin jo nyt yli 16 600 uutta sairaanhoitajaa. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa. Lähihoitajien kohdalla tilanne on vielä vakavampi: vajetta on lähes 9000 tekijän verran, yli kymmenen kertaa enemmän kuin vuonna 2021.

Asuttamaton huone palvelutalo Annakodissa Mikkelissä.
Tyhjillään olevissa huoneissa pidetään peruslämpö. Myös lämmin vesi kiertää putkissa, vaikka asukkaita ei olekaan. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Korona ja palkankorotukset veivät hoitajia

Mikkelissä Annakodin hoitajapula alkoi pahentua koronan myötä. Ensin hoitajia lähti julkiselle puolelle muun muassa koronanäytteitä ottamaan. Myös viime syksynä Etelä-Savossa kuntapuolella tehty hoitajien roima palkankorotus on houkutellut siirtymään hyvinvointialueen palkkalistoille.

– Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus ei ole samanlainen kuin kunnallinen. Annakodilla on myös ryhdytty korjaamaan palkkoja ja esimerkiksi kesällä kaikki työntekijämme saavat niin kutsutun Annakoti-lisän, Raija Hakala sanoo.

Vaikka työvoimapula on sulkenut palvelutalojen osastoja ja vähentänyt siten asumispaikkoja, Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisalta kerrotaan, että tällä hetkellä lakisääteinen 3 kuukauden aika ei ylity ikäihmisten palveluasumisjonoissa.

Sitä, mistä päin hyvinvointialuetta paikka vapautuu, ei voida luvata. Toisin sanoen Mikkelissä asuva ikäihminen voi saada paikan toisesta kunnasta.

Lisää käsipareja toivotaan

Hoiva-avustajana työskentelevä Heini Kekkonen muistaa Annakodin jo lapsuudestaan. Kekkosen isoäiti asui paikassa viimeiset vuotensa. Itse hän on viihtynyt hoiva-avustajan työssä useamman vuoden ajan.

– Asukkaat ovat ihania ja työkaverit kivoja. Myös miljöö on ihana, hän luettelee työpaikkansa hyviä puolia.

Kekkonen myöntää työvoimapulan näkyvän Annakodin arjessa. Käsipareja toivoisi välillä lisää.

– Töitä saa tehdä niin paljon kuin jaksaa. Työvuoroja joutuu vatkaamaan usein, mutta kaikki on kyllä järjestynyt.

Hoiva-avustaja Heini Kekkonen laittaa tyynyä vanhuksen jalan alle palvelutalo Annakodissa Mikkelissä.
Hoiva-avustaja Heini Kekkosen työtehtäviin kuuluu palvelutalon asukkaiden perushoito pesuista pukemiseen ja syöttämiseen. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Toimitusjohtaja Raija Hakalan työtehtävissä on parhaillaan kesäsijaisten etsiminen. Myös vakituisen henkilöstön etsiminen on jatkuvaa.

Johtajan ja henkilökunnan esimiehen roolin lisäksi hän toimii säätiöpohjaisen Annakodin hallituksen sihteerinä, vastaa rahaliikenteestä ja tekee isännöitsijän työt.

Hän myöntää, että raskaita aikoja eletään.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta tiistaihin 18.4.2023 klo 23:een saakka.

Suosittelemme sinulle