Turun hallinto-oikeus on hylännyt Kaskenkatu 3:n uhkasakosta tehdyt valitukset.
Kaupunki asetti vuonna 2018 noin 20 000 euron uhkasakon, sillä kiinteistön omistaja ei ole kunnostanut kiinteistön kahta huonokuntoista puutaloa.
Uhkasakosta huolimatta omistaja ei ryhtynyt toimiin, minkä jälkeen Turku kertoi kesällä 2022 siirtävänsä kiistan poliisille. Samalla uhkasakon summaa nostettiin 80 000 euroon.
Omistaja vaati hallinto-oikeudelta uhkasakon kumoamista, mutta hallinto-oikeus päätti jättää valituksen tutkimatta 31. maaliskuuta.
Oikeuden mukaan omistaja, Suomen Talokauppa Oy ei voi valittaa uhkasakosta, sillä sakkoa ei ole kohdistettu siihen, vaan sen omistamaan asunto-osakeyhtiöön, As Oy Kaskenkatu 3:een.
Asunto-osakeyhtiön osalta tehty valitus taas jätettiin tutkimatta, sillä sen osalta valitusta ei tehty määräajassa
Kahdessa talossa useita korjaustarpeita
Kiinteistöllä sijaitsevat kaksi rakennusta on rakennettu 1800-luvulla ja ne ovat jo ikänsä puolesta kunnostamisen arvoisia rakennuksia, arvioi Turun rakennus- ja lupalautakunta vuonna 2018 uhkasakkoa asetettaessa.
Kiinteistön omistaja oli jo tuolloin laiminlyönyt rakennusten kunnossapidon vuosien ajan rakennusvalvonnan kehotuksista huolimatta.
Lautakunnan vaatimuksena on, että molempien rakennusten julkisivut ja ikkunat on korjattava ja maalattava, asuinrakennuksen sokkelit, katto ja sisätilat on kunnostettava. Lisäksi vanhan päiväkotirakennuksen peltikatto ja hormit on kunnostettava ja maalattava.