Valtiopäivien avajaisia vietettiin tänään perinteisin menoin. Tällä viikolla työnsä eduskunnassa on aloittanut myös moni täysin uusi kansanedustaja.
Eduskunnassa työskentelyä sävyttävät monet kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt.
Tiedätkö sinä, miten täysistuntoon pitää pukeutua? Entä saavatko kansanedustajat työstään palkkaa?
Kokosimme tähän juttuun viisi kiinnostavaa faktaa eduskuntatyöstä.
1. Kansanedustajilta edellytetään vakaata ja arvokasta käytöstä, ja sen pitäisi näkyä myös pukeutumisessa.
Kansanedustajien pukeutuminen täysistunnoissa on puhuttanut säännöllisin väliajoin. Jo 1990-luvulla kohistiin tuolloin ekologista puoluetta edustaneen ja sittemmin perussuomalaisten riveistä tutuksi tulleen Pertti ”Veltto” Virtasen baretista.
2000-luvulle tultaessa keskusteltiin muun muassa alaosan soveliaasta mitasta. Vuosituhannen alussa ihmeteltiin niin RKP:n silloisen kansanedustajan Klaus Bremerin shortseja kuin vihreitä edustaneen Rosa Meriläisen ”roiskeläpäksi” kutsumaa minihametta.
Viime vuosina keskustelua on käyty muun muassa Jenni Pitkon (vihr.) The Future is feminist (suom. Tulevaisuus on feministien) -tekstillä varustetusta t-paidasta ja Sebastian Tynkkysen (ps.) flanellipaidoista.
Aiemmin mainittu Virtanen sai pitää barettinsa, koska sen nähtiin olevan keskeinen osa kansanedustajan persoonaa. Myös nykyisin kansanedustajien pukeutumisen soveliaisuuden puntaroinnissa painottuu oikeus yksilöllisyyteen.
Mutta miten kansanedustajan sitten pitää pukeutua? Käytännössä miehillä on päällä useimmiten tumma puku, naisten ja muunsukupuolisten pukeutumisessa linja ei ole yhtä selkeä.
Ajatukset riittävän siististä pukeutumisesta ovat myös muuttuneet aikojen saatossa. Esimerkiksi viime eduskuntakaudella kaikki miehet eivät käyttäneet solmiota. Vielä 2010-luvun alkupuolella sellainen oli kummastelun aihe.
Vuonna 2020 puhemiesneuvosto päivitti riittävän asiallisen pukeutumisen rajaksi pukukoodit smart casual ja business. Koodeista löyhempi eli smart casual tarkoittaa arkista juhlavampaa pukeutumista. Se ei siis tarkoita esimerkiksi urheiluvaatteita, kuten collegehousuja tai trikoita.
Viime kädessä asun sopivuudesta linjaa puhemies, jolla on valta jopa keskeyttää istunto siksi aikaa, että edustaja on käynyt vaihtamassa vaatteet. 1970-luvulla tasavallan presidentti Urho Kekkosen poika, maalaisliiton ja keskustan entinen kansanedustaja Matti Kekkonen päätyi puhemiehen puhutteluun ajamatta jääneen parransängen vuoksi.
2. Istuntosalissa toisia teititellään, vaikka salin ulkopuolella toista sinuteltaisiin.
Täysistuntosalissa toimimiseen liittyy ehkä eniten kirjoitettuja ja kirjoittamattomia sääntöjä.
Salissa pidetyt puheenvuorot pitää aloittaa joko ”arvoisa puhemies” tai ”arvoisa rouva puhemies”. Istuntosalissa pidetyissä puheenvuoroissa toisia teititellään. Puheenvuoroa pitäessä kollegaan viitataan sukunimellä, jonka eteen liitetään sana kansanedustaja, esimerkiksi: ”kuten kansanedustaja Virtanen edellä totesi”.
Välihuutelu on sallittua, mutta aivan kaikkea ei saa sanoa. Lienee tunnetuin sääntö on, että ketään ei kutsua valehtelijaksi.
Saliin ei ole asiaa muilla kuin kansanedustajilla, eduskunnan toiminnan kannalta välttämättömiä virkamiehiä lukuun ottamatta. Edustajat eivät saa vapaasti valita, minne haluavat istua. Eduskuntaryhmien istumajärjestyksestä päätetään ensi viikon torstaina, ja eduskuntaryhmien sisälläkin istumapaikkojen jakoa sanelee vakiintunut käytäntö: yleensä kokeneimmat edustajat valtaavat etummaiset paikat.
3. Moikataan kun tavataan!
Eduskunnassa on elämää myös täysistuntosalin ulkopuolella. Esimerkiksi eduskunnan kuppila on tärkeä paikka vapaamuotoiselle jutustelulle ja kohtaamisille.
Kollegoihin törmätään myös eduskunnan käytävillä. Kansanedustajien poliittiset kannat eroavat usein merkittävästi toisistaan. Joskus kiistakysymyksistä voidaan käydä kiivaitakin keskusteluja. Kirjoittamaton sääntö kuitenkin on, että eduskunnan käytävillä kaikkia vastaantulijoita tervehditään.
4. Kansanedustajille ei makseta palkkaa.
Kansanedustajien tehtävä on luottamustoimi, ei työ. Tästä syystä heille ei makseta palkkaa vaan palkkiota.
Kansanedustajien palkkiot vahvistaa palkkiotoimikunta, jonka eduskunnan puhemiehistö nimittää aina neljäksi vuodeksi kerrallaan. Kansanedustajat eivät voi olla toimikunnan jäseninä.
Tällä hetkellä ensimmäisen kauden kansanedustajille maksetaan palkkiota 7 137 euroa kuukaudessa. Yli neljän vuoden kansanedustajana toimimisen jälkeen palkkio nousee 7 494 euroon. Kun takana on vähintään 12 edustajavuotta, palkkio kipuaa 7 993 euroon.
Valiokuntien ja jaostojen puheenjohtajille maksetaan peruspalkkion päälle lisäpalkkio. Lisäpalkkioita maksetaan myös niiden eduskuntaryhmien puheenjohtajille, joihin kuuluu enemmän kuin kaksi jäsentä.
Tämän lisäksi kansanedustajat saavat kulukorvausta. Korvauksen määrä riippuu edustajan kotipaikasta. Sen suuruus vaihtelee noin 986 eurosta 1 809 euroon. Kulukorvaus on verotonta, mutta kansanedustajan palkkioista pitää maksaa veroa.
5. Taksikortti ja sopeutusrahaa – muun muassa näistä eduista kansanedustajat nauttivat
Kansanedustajien tehtävään liittyy monia etuja. Kansanedustajat saavat matkakortin julkisen liikenteen käyttöön pääkaupunkiseudulla. He voivat myös liikkua maksutta kotimaassa joko junalla, bussilla tai lentäen. Kansanedustaja voi myös saada kilometrikorvauksia oman auton käytöstä eduskuntatyöhön liittyvistä matkoista.
Lisäksi kansanedustajat saavat käyttöönsä taksikortin. Edustajat voivat käyttää taksia esimerkiksi silloin kun julkisen liikenteen käyttö veisi liikaa aikaa. Kaikkia taksikortti ei kiinnosta. Perussuomalaisten uusi kansanedustaja Joakim Vigelius (ps.) kertoi Iltasanomien haastattelussa kieltäytyneensä kortista.
Edustajilla on laaja työterveyshuolto, ja heille on tarjolla paljon vapaa-ajan kerhoja.
Kansanedustajille ei kerry vuosilomaa, mutta istuntokausien välissä taukoa muodostuu monta kuukautta.
Kun pesti joskus päättyy ja uutta työtä ei löydy, kansanedustaja voi hakea sopeutusrahaa. Sopeutusrahaa maksetaan 1–3 vuotta kansanedustajauran kestosta riippuen.
Voit keskustella aiheesta lauantaihin 15. huhtikuuta kello 23:een saakka.