Saimaannorpalle keväällä syntyneitä kuutteja suojellaan jälleen kieltämällä verkkokalastus suurimmalla osalla Saimaata 15.4.–30.6. Estämällä verkkokalastus ennaltaehkäistään kuuttien takertuminen kalaverkkoihin ja hukkuminen.
Alue, jolla verkkokalastus on kielletty, perustuu saimaannorpan pesien sijaintiin. Kunkin havaitun poikaspesän ympärille on muodostettu viiden kilometrin suoja-alue. Nämä alueet on yhdistetty toisiinsa, jolloin rajoitusalue kattaa suurimman osan Saimaata.
Pohjois-Savon ely-keskuksen ukaan verkkokalastuskielto yhdessä ympärivuotisten kalastusrajoitusten kanssa on turvannut saimaannorppakannan kasvamisen viime vuosina. Myös rajoitusalueen laajentaminen on edesauttanut kasvua. Kanta on kasvanut yli viisi prosenttia vuosittain.
615 000 euroa korvauksia Saimaan osakaskunnille
Maa- ja metsätalousministeriö maksaa Saimaan osakaskunnille joka vuosi korvauksia kalastusrajoitusten takia. Rahaa korvauksiin on varattu vuosittain 615 000 euroa.
Sopimuskorvauksilla osakaskunnat saavat rahaa rajoitusten valvontaan ja niistä tiedottamiseen. Lisäksi varoilla korvataan kalastuslupatulojen vähenemistä.