Hyppää sisältöön

Rallikuski Craig Breen, 33, on kuollut MM-rallia edeltävissä testeissä

Hyundai-talli vahvisti suru-uutisen.

Craig Breen lähikuvassa.
Kuva: Hannu Rainamo / Lehtikuva
Paavo Forsberg
Avaa Yle-sovelluksessa

Irlantilainen rallikuski Craig Breen, 33, on menehtynyt Kroatian MM-rallia edeltäneissä testeissä sattuneessa ulosajossa. Breenin talli Hyundai vahvisti uutisen torstaina.

Breenin auto suistui tieltä ja törmäsi kylki edellä puupylvääseen. Onnettomuus tapahtui kello 12.40 paikallista aikaa. Kroatian viranomaiset tutkivat onnettomuutta Hyundain kanssa.

– Hyundai Motorsport lähettää syvimmät osanottonsa Craigin perheelle, ystäville ja hänen lukuisille faneilleen, talli twiittasi.

Breenin kartturi James Fulton ei loukkaantunut ulosajossa, Hyundai tiedottaa.

Silminnäkijän mukaan lähistöllä ollut ambulanssi saapui paikalle välittömästi. Oli kuitenkin liian myöhäistä.

– Häntä ei voinut pelastaa, se oli kaikille selvää alusta lähtien. Paikalliset palomiehet yrittivät auttaa heitä autosta, paikallinen asukas sanoi Jutarnji-lehden mukaan.

MM-rallin organisaatio World Rally Championship esitti pahoittelunsa Twitterissä.

– WRC-perhe on shokissa ja pahoillaan kuultuaan Craig Breenin menehtymisestä. Ajatuksemme ja pahoittelumme ovat Craigin perheen ja ystävien luona tänä uskomattoman surullisena aikana.

Kansainvälisen autoliitto FIA:n puheenjohtaja Mohammed Ben Sulayem esitti pahoittelut FIA:n puolesta.

Breen menetti aiemmin kartturinsa Gareth Robertsin vuonna 2012 Sisilian IRC-rallissa sattuneessa ulosajossa. UIosajossa metallinen kaide tunkeutui sisään autoon kartturi Robertsin puolelta.

Vuonna 1990 syntynyt Breen aloitti rallin vuonna 2007. Hänen isänsä Ray Breen oli Irlannin rallimestari. Breen ajoi helmikuussa Ruotsin MM-rallissa toiseksi. Se sivusi hänen uransa parasta suoritusta WRC:ssä. Breen sijoittui toiseksi myös Ruotsissa 2018, Virossa 2020 ja 2021, Belgiassa 2021 ja Sardiniassa 2022.

Breen sijoittui kuljettajien MM-sarjassa vuonna 2022 seitsemänneksi.

Viimeisimmät MM-rallien aikana sattuneet kuolemantapaukset sattuivat 2005 ja 2006. Vuonna 2006 junioriluokassa ajanut saksalainen Citroën-kuski Jörg Bastuck kuoli 36-vuotiaana Katalonian rallissa, kun hän oli pysähtynyt vaihtamaan rengasta ja toinen kuljettaja törmäsi häneen.

Edellinen pääsarjassa sattunut kuolemantapaus on vuodelta 2005, kun Markko Märtinin kartanlukija Michael Park kuoli ulosajossa Walesin rallissa.

Päivitetty klo 21.03. Lisätty silminnäkijän havainto.

Suosittelemme