Oulun kaupungintalon remontti on paljastanut seinien kätköistä monenlaisia mielenkiintoisia aarteita. Yksi niistä on vanha lasimaalaus, joka löytyi sattumalta kaupungintalon pohjakerroksesta seinään upotettuna.
– Se on Oulun linnaa ja Oulujokea kuvaava maalaus, jossa näkyy lohennousu ja nahkiaisia. Lasimaalaus on tehty ilmeisesti 1920-luvulla, mutta tekijästä ei ole vielä tietoa, sanoo remontista vastaava työpäällikkö Sami Hyvärinen KTC Groupista.
Maalaus löytyi helmikuun alussa, kun seinään oltiin tekemässä mutoksia. Teos saatiin lähes ehjänä talteen. Hyvärisen mukaan se on tarkoitus restauroida ja tuoda nähtäville remontoituun kiinteistöön.
Remontin aikana kaupungintalon seinistä on löytynyt myös vanhoja sanomalehtiä sekä vaalilipukkeita. Niistä suurin osa on vuosilta 1920–1924, jolloin rakennuksessa tehtiin muutostöitä. Hyvärinen arvelee, että osa niistä oli jätetty muistoksi, osaa oli käytetty rakennuksen täyteaineena.
Puolenvälin rajapyykki ohitettu
Kaupungintalon remontti on edennyt nyt hieman yli puolenvälin. Rakennuksen kuparikatto valmistui helmikuussa, minkä jälkeen kiinteistön sääsuoja päästiin purkamaan pois.
Nyt työt keskittyvät sisätiloihin, jossa muun muassa uusitaan väliseiniä ja asennetaan talotekniikkaa. Tämän hetken arvion mukaan remontti valmistuu vuoden kuluttua.