– Onhan se karmeaa, että näin käynyt. Siinä on kyllä ollut todella maksimaalisen huono tuuri. Ymmärsin, että jotain on tullut ovesta sisään jollain lailla. En tiedä, huh huh. Ei kiva.
Näin kuvailee rallilegenda Marcus Grönholm ajatuksiaan Hyundai-kuljettaja Craig Breenin, 33, kuolemasta. Breen kuoli ujosajossa torstaina puolen päivän jälkeen Kroatian MM-rallia edeltävissä testeissä.
– Todella ikävää. Vähän masentaa tuollainen uutinen.
Grönholm ei tuntenut Breeniä henkilökohtaisesti hyvin, mutta hän jutteli irlantilaisen kanssa muutamia kertoja.
– Mukava kaveri, nopea kuljettaja. Viime kaudella hänellä oli paljon ongelmia ja aika paljon ulosajoja. Tänä vuonna lähti kulkemaan hienosti. Ruotsissa hän oli toinen.
Kroatian MM-ralli on tarkoitus ajaa 20.4.–23.4. Grönholmin näkemyksen mukaan Hyundain talli voi vetäytyä kilpailusta.
– Tämä on vain minun ajatukseni. Olen nimittäin ollut kerran, kun tallikaveri Markko Märtinin kartturi Michael Park kuoli Englannissa. Se oli kilpailussa ja me lopetimme siihen. Ikävää, olen kokenut tämän tunteen aikaisemmin.
Grönholmin mukaan asiasta keskusteltiin porukalla, mutta erillistä tilaisuutta ei järjestetty. Kaikki muistelivat kartturia omalla tavallaan. Toiset halusivat jutella ja osa oli omissa oloissaan.
Vaikuttiko se sinun ajamiseesi millään tavalla?
– En tiedä. Vähän funtsasin. Minulla oli silloin uusi sopimus katkolla ja mietin, että kannattaako tätä lajia jatkaa. Elämä meni eteenpäin ja aika nopeasti kumminkin katse kääntyi tulevaisuuteen.
– Muistan vieläkin seuraavan kisan Japanissa. Meillä oli kaikilla mustat surunauhat hihassa. Voitin rallin ja se omistettiin kartturille, Michael Parkille.
Grönholm ei osaa sanoa, ajetaanko Kroatian MM-rallia. Hänen pitäisi mennä itsekin paikalle yhteistyökumppanin järjestämään tilaisuuteen.
– Katsotaan. Olemme myöhemmin viisaampia.
Toivosen kuolema kolahti
Vuoden 1985 maailmanmestari Timo Salonen, 71, näkee, että asiaan pitää reagoida jollain tavalla.
– Kyllä se kuljettajien vetäytyminen olisi varmasti suurin osoitus tapahtumaa ja surua kohtaan. Tavallaan vetäydytään suremaan tätä tilannetta.
– Se on vaikea sanoa, että mikä on oikein. Kyllähän siihen pitää jotenkin reagoida. On se niin harvinainen tapaus kuitenkin, Salonen sanoo.
Salonen menetti todella hyvän ystävänsä Henri Toivosen Korsikan MM-rallissa keväällä 1986.
– Se on aina kolaus ja varsinkin läheisille, ystäville, tallikavereille niin kuin aikanaan Henri Toivosen onnettomuus oli meikäläiselle. Olimme todella hyviä kavereita. Kyllä se todella kolahtaa kenenkä vaan hyvän ystävän kuolema.
– Sanoisin, että ralliautoiluissa näitä aika vähän sattuu. Mutta ne ovat aina ikäviä tapauksia.