Irlantilainen MM-sarjan rallikuski Craig Breen kuoli torstaina 13. huhtikuuta Kroatiassa Hyundain testeissä. Talli valmistautui Kroatian MM-ralliin, joka on määrä ajaa 20.–23. huhtikuuta.
33-vuotiaan Breenin auto suistui mediatietojen mukaan tieltä oikealle kaartavassa mutkassa ja törmäsi puuaitaan vasen etukulma edellä. Onnettomuus tapahtui kello 12.40 paikallista aikaa. Onnettomuuspaikka on Loborin kunta pohjoisessa Kroatiassa.
Breenin kartturi James Fulton ei loukkaantunut.
Silminnäkijän mukaan lähistöllä ollut ambulanssi saapui paikalle välittömästi. Oli kuitenkin liian myöhäistä.
– Häntä ei voinut pelastaa, se oli kaikille selvää alusta lähtien, paikallinen asukas sanoi Jutarnji-lehden mukaan.
Sosiaalisessa mediassa on levinnyt kuva turmapaikalta. Kyse on kuvasta, jota myös kroatialaismediat ovat käyttäneet.
Lehdistötilaisuudessa kerrottiin tutkimuksista
Jutarnjin mukaan onnettomuus sattui osuudella, jolla huippunopeus voi olla 150 kilometriä tunnissa. Tien asfalttipäällyste on sileä. Keli oli sateinen.
Kroatialaismedia 24sata julkaisi perjantaina videokuvaa turmapaikalta. Puuaita, johon Breen törmäsi, on hajalla. Tiellä näkyy jarrutusjälkiä. Paikalla on muutama kynttilä. Video löytyy tästä linkistä Youtubessa.
– Voin vain sanoa, että urheilulajimme on upea, mutta myös vaarallinen, ja tällaisia traagisia tapahtumia tapahtuu harvoin. WRC-kisoissa ei virallisten tietojen mukaan ole tapahtunut mitään tällaista vuoden 1986 jälkeen. Olemme erittäin pahoillamme, että näin kävi täällä. Esitämme osanottomme Breenin perheelle ja hänen faneilleen, lausui Kroatian MM-rallin järjestäjäkomitean puheenjohtaja Danijel Saskin lehdistötilaisuudessa.
Kroatian auto- ja kartingliiton puheenjohtaja Davorin Stetner sanoi, että liitto on vastuussa autourheilutapahtumista Kroatian alueella. Breenin onnettomuutta tutkivat nyt paikallinen poliisi, Kansainvälinen autoliitto FIA, Kroatian autoliitto ja MM-rallin järjestäjät. Breenin ruumis kuljetettiin ruumiinavaukseen Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin.
– Yritämme kaikki selvittää, mitä tapahtui, mutta ammatilliset tutkimuksemme menevät siihen suuntaan, että estämme jatkossa tällaisia asioita, jotta kilpailuissamme ja niihin liittyvissä tapahtumissa sattuisi mahdollisimman vähän hengenvaarallisia onnettomuuksia, Stetner kommentoi.
Autourheilumaailma järkyttyi intohimoisen kuskin kuolemasta
Vuonna 1990 syntyneen Breenin autourheilu-ura alkoi kartingin puolella. Hän vaihtoi ralliin vuonna 2007. Rallin MM-sarjassa Breen saavutti ensimmäiset pisteet kauden 2012 viimeisessä kilpailussa Kataloniassa, kun hän oli Ford Fiestalla lopputuloksien kuudes.
Hyndailla Breen ajoi 2019–2021. Viime kaudella hän ajoi uransa ensimmäisen täyden MM-kalenterin M-Sportin Fordilla ollen MM-sarjan kokonaispisteissä kuudes. Täksi kaudeksi hän palasi Hyundaille.
Tämän kauden toisessa MM-rallissa, Ruotsissa, Breen oli toinen. Se oli hänen paras sijoituksensa. Breen oli MM-rallin kakkonen myös Ruotsissa 2018, Virossa 2020 ja 2021, Belgiassa 2021 ja Sardiniassa 2022.
Breeniä pidettiin poikkeuksellisena kuskina ajotaitojensa lisäksi ennen kaikkea luonteensa takia. Breen oli pidetty kuski, joka antoi intohimonsa ja rempseän olemuksensa näkyä.
Lue lisää: Kommentti: Poikkeuksellinen Craig Breen rakasti rallia, vaikka tiesi kaiken sen hauraudesta
Muun muassa autourheilumedia Autosport jakoi Twitterissä videon, jolla Breen antoi tunteidensa näkyä, kun hän oli ajanut huiman pohja-ajan Ruotsin rallissa helmikuussa.
– Breenin lahjakkuutta ratin takana vastasi vain hänen ystävällinen ja antelias luonteensa auton ulkopuolella. Huolimatta menestyksestään WRC-sarjassa Breen ei koskaan unohtanut juuriaan ja pysyi tiukasti yhteydessä kotimaahansa Irlantiin. Hän kilpaili usein paikallisissa ralleissa ja antoi rahallista tukea useille nuorille kuljettajille kotimaassaan, MM-sarjan nettisivuilla kirjoitetaan.
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kirjoitti Instagramissa, että Breen jakoi hänen kanssaan saman intohimon ja rakasti vanhoja ralliautoja.
– Emme koskaan hänen kanssaan jutelleet uusista autoista, vaan kertasimme muistojamme 1990-luvun rallista. Ne antoivat meille molemmille paljon hymyjä, energiaa ja lisäsivät rakkautta tätä lajia kohtaan.
Latvalan mukaan Breen teki sitä, mitä halusi eniten elämässään, eli ajaa ralliautolla. Intohimosta kertovat Latvalan näkemät videot rallikuskia leikkivästä nuoresta Breenistä.
– Elämä tuntuu niin epäreilulta Craigin poismenon jälkeen. Tätä on hyvin vaikea hyväksyä, mutta me emme voi päättää päiviemme pituutta maapallolla.
Hyundain muut kuljettajat tällä kaudella ovat Esapekka Lappi, Dani Sordo ja Thierry Neuville.
Tallikavereille tilanne on shokeeraava. Espanjalainen Sordo jakoi järkytyksensä tuoreeltaan Instagramissa.
– En voi uskoa soittoa, jonka sain muutama tunti sitten. Sanottiin, että jätit meidät lopullisesti. Olen Saksassa laittamassa sinun Kroatian autoa kuntoon. Eihän tämä voi olla mahdollista!
Harvinainen tapaus
Vielä 1980-luvulla kuolemaan johtaneita rallionnettomuuksia sattui pääluokassakin lähes joka vuosi. Viimeisimmät MM-rallien aikana sattuneet kuolemantapaukset ovat vuosilta 2005 ja 2006.
Vuonna 2006 junioriluokassa ajanut saksalainen Citroën-kuski Jörg Bastuck kuoli 36-vuotiaana Katalonian rallissa, kun hän oli pysähtynyt vaihtamaan rengasta ja toinen kuljettaja törmäsi häneen. Vuonna 2005 Markko Märtinin kartanlukija Michael Park kuoli ulosajossa Walesin rallissa.
Breen menetti kartturinsa Gareth Robertsin vuonna 2012 Sisilian IRC-rallissa sattuneessa ulosajossa. UIosajossa metallinen kaide tunkeutui sisään autoon kartturi Robertsin puolelta.
Yle Urheilun asiantuntija Henri Haapamäki sanoi, että Breen kuoli todennäköisesti hyvin samankaltaisessa onnettomuudessa kuin Roberts.
– Aika hurjia ulosajoja on rallin MM-sarjassa nähty vuosien saatossa. Ei ole mitään pahempaa sattunut pitkään aikaan. Nyt on käynyt pahin mahdollinen. Aika pieni ulosajo, mutta sivulasista on tunkeutunut jonkinlainen kaide tai puu autoon sisälle. Siinä on kaikki askelmerkit osuneet mahdollisimman huonoon kohtaan, Haapamäki kommentoi.
Samanlaisia ovat Suomen autourheilun lajiliiton AKK:n rallista vastaavan lajipäällikön Henrik Frankin arviot. Frankin mukaan sitä ei tiedetä varmaksi, onko isku Breeniin tullut sivu- vai etuikkunasta.
Frankin mukaan talli tai rallin MM-sarja eivät välttämättä tiedota koskaan tarkemmin onnettomuuden yksityiskohdista. Suomessakin vastaavassa tilanteessa tutkintavastuu siirtyisi poliisille, joka tiedottaisi asiasta parhaaksi katsomallaan tavalla.
– Rally1-auto, tai oikeastaan kaikki FIA:n sääntöjen mukaiset autot, ovat äärimmäisen turvallisia. Rally1-autossa se on viety pisimmälle ja keskitytty hirveästi esimerkiksi sivutörmäysten kestoon. Kaikki voitava on varmasti tehty. Ainoa riski on, että jotain tunkeutuu sisälle. Tästä ovat maininneet myös kyseisissä autoissa istuvat, että he kokevat sen ainoana riskinä, Frank sanoo.
Frankin mukaan autot ovat niin turvallisia kuin ne voivat olla tässä tarkoituksessa. Hän muistuttaa, että jokainen autourheilussa tiedostaa riskien olemassaolon.
– Totta kai ihmisten tietotaito ja osaaminen kehittyvät. Aina keksitään uutta. Millainen ralliauto on kymmenen vuoden päästä, niin varmasti on tehty asioita eri tavalla.