Hyppää sisältöön

Kainuussa kaikki kunnat ottavat vastaan poistotekstiilejä

Kainuulaiset osaavat pääosin kierrättää poistotekstiilit, kerrotaan Ekokympiltä. Poistotekstiilikeräyksen taustalla on uudistunut jätelaki.

Esimerkkipino tekstiilien erilliskeräykseen kelpaamattomista vaatteista ja asusteista.
Muun muassa kengät eivät käy poistotekstiilien keräykseen. Kuva: Antti Ullakko / Yle
Tanja Heikkonen

Poistotekstiilikeräys toimii nyt kaikissa Kainuun kunnissa. Vuodenvaihteesta lähtien se on ollut lain mukaankin pakollista. Uusi jätelaki velvoittaa kunnat keräämään asukkaiden käytöstä poistetut tekstiilit. Tekstiilijätteet pitää siis lajitella erilleen muusta jätteestä.

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Ekokympiltä kerrotaan, että kainuulaiset osaavat pääosin kierrättää poistotekstiilit.

– Jonkun verran olen kuullut, että tulee esimerkiksi likaista tekstiiliä. Siitä on tullut harmitusta, kun ne pitää laittaa sekajätteeseen, kertoo Ekokympin neuvoja Anu Koskela.

Kainuussa poistotekstiilien keräyspisteet ovat usein kirpputoreilla, joissa on ammattitaitoa lajitella tekstiilejä. Tämän takia Kainuussa keräyspisteelle voi tuoda samassa pussissa huono- ja hyväkuntoiset tekstiilit. Kirpputorien lisäksi poistotekstiilejä otetaan vastaan joissain kunnissa myös lajitteluasemilla.

Oman kunnan poistotekstiilien keräyspisteen voit tarkistaa täältä.

Poistotekstiilien keräys on alussa, joten Ekokymppi on valmistautunut tiedottamaan lisää, jotta käytänteet käyvät selviksi kaikille.

Joko olet lajitellut poistotekstiilejä? Voit keskustella aiheesta 22. huhtikuuta kello 23:n asti.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.

Suosittelemme sinulle