Hyppää sisältöön

Ministeriö aloitti tukitoimet Uudenkaupungin autotehtaan irtisanomisten takia

Auto- ja akkuvalmistaja Valmet Automotive kertoi maaliskuussa isoista irtisanomisista Uudenkaupungin autotehtaalla. Työ- ja elinkeinoministeriö aloittaa tukitoimet työttömille.

valmet-automotive
Arkistokuva Valmet Automotiven autotehtaasta Uudessakaupungissa. Kuva: Kamal Afarin / Yle
Johanna Lehtola

Työ- ja elinkeinoministeriö on aloittanut ennakoivia tukitoimia Uudenkaupungin autotehtaan irtisanomisista.

Valmet Automotive kertoi maaliskuussa muutosneuvottelujen päätteeksi vähentävänsä noin 940 työntekijää irtisanomisin ja lomautuksin Uudessakaupungissa. Noin puolet 940 työntekijästä irtisanotaan.

Työ- ja elinkeinoministeriö kertoo tiedotteessaan, että on myöntänyt miljoonan euron lisäyksen alueen työllisyysmäärärahaan. Lisämäärärahalla saadaan vasatttua nousevaan kysyntään koulutuksissa, valmennuksissa, starttirahoissa ja palkkatuessa.

Varsinais-Suomessa on tarjolla Ely-keskuksen koulutuksia ja valmennuspalveluita. Toukokuussa järjestetään ministeriön mukaan myös rekrytointitapahtuma, jonne kutsutaan autotehtaalta työpaikkansa menettäneitä.

– Myös muita toimia on suunnitteilla ja näitä valmistellaan tiiviissä yhteistyössä ministeriön, Uudenkaupungin, ELY-keskuksen ja Varsinais-Suomen Liiton kanssa, TEM kertoo tiedotteessa.

Suosittelemme