Hyppää sisältöön

NSD: 29-vuotias mies pahoinpiteli puolisonsa ja teini-ikäisen tyttären Luulajassa – vangittiin perjantaina kahdesta murhasta epäiltynä

Pohjois-Ruotsissa oli mittava poliisioperaatio epäillyn kiinnisaamiseksi.

Kuvassa näkyy miten Luulaja sijoittuu Ruotsin karttaan.
Kuva: Yle
Taina Nuutinen-Kallio

Pohjoisruotsalaisen Luulajan käräjäoikeus vangitsi perjantaina 29-vuotiaan miehen, jonka epäillään yrittäneen tappaa kaksi naista, kertoo Ruotsissa ilmestyvä sanomalehti Norrländska Socialdemokraten eli NSD.

Toinen naisista oli miehen 40-vuotias puoliso ja toinen puolison teini-ikäinen tytär.

Lehden mukaan käräjäoikeus määräsi miehen vangittavaksi todennäköisestä syystä epäiltynä kahdesta murhan yrityksestä. Syyttäjä Fredrik Hannu vaatii miehelle myös säilöönottoaikaa koskevia rajoituksia, kuten tapaamiskieltoa.

Miehen pidättämisen perusteena on riski, että hän tekee uusia rikoksia.

NSD:n mukaan mies pahoinpiteli puolisoaan ja hänen tytärtään asunnossa Tunan asuinalueella keskiviikkona iltapäivällä. Uhrit vietiin ambulanssilla sairaalaan. Syyttäjä Fredrik Hannu ei kertonut lehdelle, minkälaisia vammoja uhrit ovat saaneet.

– En kommentoi sitä esitutkinnan luottamuksellisuuden ja kahden kantajan osalta, hän sanoi vangitsemisistunnon jälkeen.

Epäilty mies myöntää pahoinpitelyn, mutta kiistää murhayritykset. Epäillylle tehdään mielentilatutkimus.

NSD:n mukaan tapahtuman vuoksi keskiviikkona Luulajassa oli iso poliisioperaatio, jossa oli mukana useita partioita sekä poliisikopteri. Epäilty oli antautunut poliisille muutama tunti teon jälkeen.

Suosittelemme sinulle