Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue kukisti sunnuntain sijoitusottelussa Ruotsin ja palasi yhden B-lohkossa vietetyn vuoden jälkeen A-lohkoon.
Suomen luottopuolustaja Ronja Savolainen palkittiin Noora Tuluksen ja Petra Niemisen ohella Naisleijonien MM-turnauksen parhaimpina pelaajina.
Savolaisen mukaan Ruotsi-ottelu ratkesi Suomen peli-ilmeeseen.
– Tiesimme, miten tärkeä voitto on ja miten paljon tätä halusimme. Vaikka he tekivät ensimmäisen maalin, säilytimme ilmeemme. Sillä ei ole ikinä väliä, kumpi ensimmäisen maalin tekee, Savolainen jutteli voitokkaan Ruotsi-ottelun jälkeen.
Ruotsin tehot lepäsivät turnauksessa pitkälti ykkösketjun varassa, mutta ensimmäisen maalin iski kakkoskentän puolustaja, Ruotsin joukkueen kapteeni Anna Kjellbin. Kjellbin on myös Savolaisen kumppani.
– Olin vain, että tietenkin se on hän, joka sen tekee. Viime pelissä minä pääsin tekemään, ehkä se oli ihan fairplay, Savolainen naureskeli.
Joukkueet kohtasivat myös alkusarjassa ja tällöin Ruotsi johti päätöserään lähtiessä kahdella maalilla. Savolainen oli kuitenkin Suomen nousun avainhahmoja – hän iski kahdesti, ja lopulta Suomi nousi 4–2-voittoon.
Nytkin Suomi toipui Kjellbinin osumasta nopeasti – vielä avauserässä Naisleijonat nousi Jenni Hiirikosken maalilla tasoihin ja iskikin sitten joka erässä. Toisesta osumasta vastasi Kiira Yrjänen ja kolmannesta Noora Tulus.
– Onneksi teimme siihen perään heti ja toisessa erässä toisen. Sitten oltiinkin, että häähää! Mutta ihan kiva, että hänkin sai tehdä maalin.
Savolaisen mukaan jääkiekkopeliä tuskin enää puidaan kotona Ruotsissa, sillä parilla ei ole tapana puhua juurikaan jääkiekosta kotona. Molemmat edustavat Ruotsin mestaruutta juhlinutta Luulajaa.
– Olemme tietenkin iloisia toistemme puolesta. Minä olen vähän iloisempi, että voitimme ja tietysti todella ylpeä, miten Anna on kapteenina joukkueen suhteen onnistunut. Kyllä me molemmat olemme ihan iloisia, kun tulemme kotiin, Savolainen vakuutti.
Ruotsin naisten jääkiekkomaajoukkueen pelit jatkuvat B-lohkossa. Vuoden 2019 MM-kisojen jälkeen I-divisioonaan pudonneelle ja Venäjän sulkemisen vuoksi MM-kisoihin palannut Ruotsi on kuitenkin palaamassa takaisin kohti huippua myös naisten jääkiekossa.
– He ovat kehittyneet todella paljon ja pelaavat hyvin fyysistä peliä. Joudumme aina laittamaan ihan kaiken peliin, että voitamme, Savolaisen ja Kjellbinin seurakaveri Petra Nieminen vakuutti.