Hyppää sisältöön

Sote-keskuksiin digipalveluja, akuutti sairaanhoito keskussairaalaan? Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus pohtii palvelujen tehostamista

Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi aiemmin pal­ve­lui­ta kos­ke­van jär­jes­tä­mis­suun­ni­tel­man pe­riaat­teet ja lin­jauk­set. Nyt aluehallitus ryhtyy täsmentämään suunnitelmia.

Kainuun uuden keskussairaalan pääsisäänkäynti kuvattuna keväällä.
Kainuun hyvinvointialueen on haettava merkittäviä säästöjä. Samalla perus- ja erikois­ta­son pal­ve­lut pi­tää pys­tyä säi­lyt­tä­mään hy­vin­voin­tia­lueel­la tar­vet­ta edellyttävällä tasolla. Kuva: Mimmi Nietula / Yle
Jarmo Nuotio,
Tiia Korhonen

Kainuun hyvinvointialueella on edessään raskas säästöurakka. Talous on tappiolla noin 30 miljoonaa euroa, ja tilanne pahenee joka vuosi saman verran, jos mitään ei tehdä.

Hyvinvointialueen valtuuston yksimielisesti jo hyväksymä järjestämissuunnitelma tähtää siihen, että palvelut toteutetaan jatkossakin, mutta nyt talous sanelee, mitä voidaan tehdä. Painopiste on ennaltaehkäisevässä hoidossa ja esimerkiksi terveysasemien rakentamisessa edessä on tarkan euron linja.

Viime vuoteen saakka Kainuussakin oli tilanne, missä kunnat kattoivat vuoden aikana syntyneet alijäämät. Hyvinvointialueella valtiolta ei ole tulossa samanlaista apua.

Hyvinvointialueen aluehallitus pohtii järjestämissuunnitelman toteuttamista tänään maanantaina. Esimerkiksi lähipalveluita on suunnitelman mukaan tarkoitus uudistaa muun muassa niin, että kuntien sote-keskukset sisältävät myös digitaalisia tai liikkuvia palveluita.

Aiemmat terveyskeskusten vuodeosastot taas muuttuvat arviointi- ja kuntoutusyksiöiksi, jotka keskittyvät lyhytaikaiseen hoitoon, kotisairaalatoimintaan, saattohoitoon, kuntoutukseen sekä toimintakyvyn arviointiin. Akuutti sairaalahoito ei sisältyisi enää sote-keskusten lähipalveluun, vaan keskittyisi keskussairaalaan.

Aiheesta voi keskustella 18. huhtikuuta kello 23 asti.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.

Suosittelemme sinulle