Tasavallan presidentti Sauli Niinistön terveydentilan on todettu olevan hyvä, kerrotaan asiasta julkaistussa lääkärinlausunnossa.
Lausunnon mukaan Niinistön terveydentilaa on seurattu sekä Terveystalossa että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) eri yksiköissä.
Lausunnon mukaan Niinistöllä ei ole todettu oireita tai sairauksia, jotka vaikuttaisivat hänen kykyynsä toimia presidentin tehtävässä.
Niinistö sairasti koronaviruksen viime vuoden huhtikuussa. Koronan jälkitautina hänelle iski keuhkokuume.
Niinistö on käynyt laajemmassa terveystarkastuksessa viimeksi keväällä 2022.
Asiasta kirjoitti ensin Ilta-Sanomat.
Päivitetty 17.4. klo 17:15: Juttu perustui aiemmin IS:n artikkeliin. Yle on saanut lääkärinlausunnon, ja sen myötä viittaukset IS:ään lähteenä on poistettu jutusta. Lisätty maininta IS:stä ensin kertoneena mediana.