Aluehallitus on hyväksynyt Kainuun hyvinvointialueen palveluiden järjestämissuunnitelman ja esittää sen aluevaltuuston hyväksyttäväksi.
Järjestämissuunnitelman toimenpiteissä korostuvat palveluihin liittyvä ohjaus ja neuvonta, varhaisen tuen ja kotiin annettavien palveluiden vahvistaminen sekä sote-keskusten toimintojen uudistaminen.
Suunnitelma tähtää siihen, että palvelut toteutetaan jatkossakin. Painopiste on ennaltaehkäisevässä hoidossa, ja esimerkiksi terveysasemien rakentamisessa edessä on tarkan euron linja.
Suunnitelmassa terveyskeskusten vuodeosastot keskittyvät lyhytaikaiseen hoitoon, kotisairaalatoimintaan, saattohoitoon, kuntoutukseen sekä toimintakyvyn arviointiin. Akuutti sairaalahoito keskittyisi keskussairaalaan.
- Päivystävät ja erikoistason palvelut jatkuvat entiseen tapaan keskussairaalan ympärille koottuna. Sotekeskusten palveluita on tarjolla kuntien toimipisteissä, digitaalisesti sekä liikkuvina palveluina, kuvaa hyvinvointialuejohtaja Jukka Lindberg tulevaa palveluverkkoa.
Kainuun hyvinvointialueella talous on tappiolla noin 28 miljoonaa euroa.
– Esitetyt asiat eivät ole täysin uusia. Esimerkiksi akuutin hoidon siirtyminen sairaalaan ja terveyskeskusten osastojen roolin muuttuminen kuntouttavaan suuntaan on ollut esillä yli kymmenen vuotta. Aikomuksista on kuitenkin päästävä toimeenpanoon, Lindberg summaa.
Aiheesta voi keskustella 18. huhtikuuta kello 23 asti.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.