Hyppää sisältöön

Lahden kaupunginteatterin Beatles Story muuntui näytelmästä tilkkutyöksi – harrastajien kätten töitä voi nyt ihastella teatterin yläaulassa

Tilkkutyöt nostettiin seinälle Lahden kaupunginteatterissa, kun tilkkutöiden harrastajat tekivät juhlavuottaan viettävän teatterin näytelmistä omat versionsa.

The Beatles Story on ollut yksi kaikkien aikojen suosituimmista näytelmistä Lahden kaupunginteatterissa. Esitys jäi myös tilkkutyön tekijän mieleen. Kuva ja video: Tuija Veirto.
Tuija Veirto
Avaa Yle-sovelluksessa

Lahden kaupunginteatteri täyttää tänä vuonna sata vuotta. Sen kunniaksi teatterin aulatiloihin on koottu laaja kattaus teatterihistoriaa: lavastusten pienoismalleja, roolipukuja, teatterirekvisiittaa ja valokuvia eri vuosikymmeniltä.

Myös Lahden Tilkkukilta täyttää vuosia.

– Kun yhdistyksellemme tuli täyteen kolmekymmentä vuotta, saimme idean ehdottaa teatterinjohtaja Ilkka Laasoselle oheisnäyttelyä, kertoo Teatterimuistoja-näyttelyn vastaava Merja Vahter Lahden Tilkkukillasta.

Vahterin mukaan näyttelyllä haluttiin samalla lisätä tilkkutöiden arvostusta ja asemaa taidekäsityönä.

– Tilkkutyöt ovat nousseet viime vuosina sananmukaisesti seinälle. Usein kuvitellaan, että tämä on vain peittojen tekemistä. Onhan se sitäkin, mutta myös kaikkea muuta.

Värikkäitä tilkkutöitä harmaata tiiliseinää vasten. Oikealla kuvassa vaaleanpunainen puuveistos seinällä ja sen alla pyöreä pöytä, jossa kukkia ja vieraskirja.
Teatterimuistoja-näyttelyssä on toistakymmentä tilkkutyötä, joiden aiheina ovat Lahden kaupunginteatterissa esitetyt näytelmät. Kuva: Tuija Veirto / Yle

Hyvä tilkkutyö on kunnolla tikattu

Teatterin yläaulassa esillä olevat 21 tilkkutyötä on toteutettu erilaisilla tekniikoilla.

– Jotta käsityötä voi kutsua tilkkutyöksi, siinä pitää olla kolme kerrosta eli päällyskangas sekä väli- ja taustakangas, Merja Vahter valistaa.

Useissa töissä on käytetty applikointia eli päällikeompelutekniikkaa, jossa kuvio ommellaan koneella kiinni kankaaseen.

Entä mistä tunnistaa hyvän tilkkutyön?

– Siitä, että se on kunnolla tikattu. Tikkaus on se olennaisin juttu!

Suosittelemme