Etelä-Karjalan pelastuslaitos jatkaa eilen alkaneita öljytorjuntatöitä Saimaalla Lappeenrannan Joutsenossa.
Työ keskittyy Ahvenniemen ja Työsaaren välille, jossa olevaan jäähän sahataan railo. Railoon asennetaan puomi estämään öljyn leviämistä.
Öljyntorjuntatyöt olivat keskeytyksissä yöllä pimeyden takia.
Kemiran Joutsenon lipeätehtaalta on päässyt noin kaksi kuutiota eli 2 000 litraa öljyä Saimaaseen. Vuoto havaittiin eilen maanantaina.
Vielä ei ole täysin varmaa, miten laajalle alueelle öljyä on levinnyt, kertoo päivystävä päällikkö Esa Viiru Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta.
– Määrä ei ole valtava ajatellen kokonaisuutta. Jäässä oleva järvi hidastaa kuitenkin tekemiämme toimienpiteitä, Viiru toteaa.
Öljyllä on taipumus nousta veden pinnalle. Puomi estää öljyn leviämistä.
Palopäällikkö Esa Viiru arvioi tässä vaiheessa, että öljyn määrä on tuskin 2 000 litraa suurempi, mutta sen määrä ja leviäminen tarkentuvat päivän mittaan.
Pelastuslaitos kehottaa välttämään liikkumista Ahvenniemen ja Työsaaren välillä paitsi railon, niin myös heikon jään vuoksi.
Kemiran lipeätehdas seisoo
Kemiran mukaan lipeätehdas pysäytettiin heti häiriön havaitsemisen jälkeen sunnuntaina. Öjyvuodon syynä on laitevika, jonka syyksi epäillään muuntajayksikön lämmönvaihtimen rikkoutumista. Vioittunut yksikkö poistettiin välittömästi käytöstä.
Öljyvuoto paljastui aikaisin maanantaiaamuna, kun vian syytä selvitettiin. Öljy vuoti ensin tehtaan jäähdytysvesiviemäriin ja sitä kautta Saimaaseen. Kemiran mukaan öljyä ei enää vuoda viemäriin.
– Pyrimme tekemään Kemiran kanssa kaikkemme, että vahingot olisivat mahdollisimman vähäiset, Viiru totesi tiistaiaamuna.