Hyppää sisältöön

Onko Coloradosta harvinaiseen temppuun NHL:ssä? Ville Niemisen mukaan mestarisuosikilta vaaditaan nyt nappisuoritusta

Hallitseva mestari Colorado on löytänyt vahvan iskun pudotuspelien alla, mutta viime vuoden tasoisena mestarisuosikkina sitä ei voi pitää.

Mikko Rantanen och Nathan MacKinnon jublar.
Colorado kaipaa Mikko Rantasen maaleja myös pudotuspeleissä. Kuva: Lehtikuva
Tommi Seppälä
Avaa Yle-sovelluksessa

Yle näyttää kaksi NHL:n pudotuspeliottelua sunnuntaina 23.4. Ottelua New York Islanders–Carolina päästään seuraamaan TV2:ssa ja Yle Areenassa klo 20 alkaen. Sen jälkeen siirrytään otteluun Florida–Boston (noin klo 22.30).

Mestaruuden uusiminen on ollut modernissa NHL:ssä aina vaikeaa. Erityisen vaikeaa se on palkkakattoaikakaudella. 30 viime vuoden aikana tuplaan ovat yltäneet ainoastaan Pittsburgh kahdesti (1991 ja 1992 sekä 2016 ja 2017), Detroit (1996 ja 1997) sekä Tampa Bay (2020 ja 2021).

Nyt mestaruuden uusimista tavoittelee Colorado, yksi aikamme suurimmista.

Colorado on siinä määrin poikkeuksellinen joukkue, että vielä viime kesänä moni liputti vahvastikin tuplan puolesta – eivätkä vedonlyöntitoimistojen kertoimet kovin korkealla tälläkään päivämäärällä ole.

Päättyneen runkosarjan aikana on kuitenkin tapahtunut paljon.

Kaikki mahdollinen ja mahdoton NHL:n pudotuspeleistä. Asiantuntijoina Ismo Lehkonen, Antti Mäkinen ja Sami Hoffrén. Juontajana Jussi Paasi.

Colorado on edelleen mestariehdokas, mutta runneltu sellainen. Tämä osa tarinaa juontaa aina viime kauteen asti. Koronapandemia vaikutti vielä otteluohjelmaan niin, että viimeinen loppuottelu pelattiin vasta kesäkuun 26. päivänä.

Kaiken juhlinnan ja levon jälkeen kesä jäi monelle mestarille todella lyhyeksi.

Se taas näkyi kuluvalla kaudella. Colorado on puskenut läpi raskaiden loukkaantumiskierteiden niin, että lopulta vain Mikko Rantanen, J.T. Compher, Logan O’Connor ja Alex Newhook saivat kasaan kokonaisen 82 ottelun runkosarjan.

Eikä tilanne ennen ensimmäistä pudotuspeliottelua ole vieläkään paras mahdollinen. Kapteeni Gabriel Landeskogin kausi on paketissa ilman yhtäkään peliä. Lisäksi ykköspuolustaja Cale Makaria myöten sairastuvalta löytyy useita pelaajia, joskin tiettävästi lievempien vammojen kanssa.

– Pelaajille, joilla oli vammoja, kesä jäi lyhyeksi. Lyhyt kesä ei auta, kun puhutaan kauteen valmistavasta harjoittelusta, jonka avulla jaksaa runnoa läpi runkosarjan. Kun sitten pelaajia putoaa, alkaa kuormittaa muita pelaajia ja se taas ottaa heiltä veronsa, Colorado-luotsi Jared Bednar totesi The Athleticille aiemmin tällä viikolla.

– Toivomme edelleen tervettä joukkuetta, koska meillä ei vieläkään ole sitä.

Jos joku on maksanut rikkonaisesta kaudesta hintaa, se on Mikko Rantanen. Sensaatiomaisen 55 maalin ja 105 pisteen kauden pelannut Rantanen repi etenkin loppuvuodesta kivirekeä perässään käytännössä yksin.

Mikko Rantasen 52 ensimmäistä maalia runkosarjassa. Yhteensä hän teki kauden aikana 55 maalia.

Hyökkääjistä vain Edmontonin Connor McDavid on pelannut Rantasta enemmän tällä kaudella.

Rantanen on joutunut tilanteeseen loukkaantumisen lisäksi siksi, ettei Coloradon pelaajamateriaali ole kovan kärjen takana viime vuoden tasolla. Poissa mestarijoukkueesta ovat kakkossentteri Nazem Kadri sekä Andre Burakovsky. Kun tähän lisätään koko kauden sivussa ollut kapteeni Landeskog, rosterista on kadonnut 80 maalia ja yli 200 tehopistettä.

Syntynyttä vajetta on paikattu nostamalla kehittynyt J.T Compher kakkossentteriksi, hankkimalla Pittsburghista kohtalaisesti onnistunut Evan Rodrigues sekä Washingtonista kauaksi huippuvuosien tasostaan vajonnut Lars Eller. Kokonaisuus ei yllä mestaruuskauden tasolle.

Viime kaudella Coloradosta löytyi seitsemän 20 maalin pelaajaa, nyt kolme: Nathan MacKinnon, Rantanen sekä Artturi Lehkonen.

Eikä vielä ole puhuttu mitään kapteeni Landeskogin joukkueeseen jättämästä valtavasta johtajuusvajeesta.

– En usko, että sillä on niin isoa merkitystä. Kuka nyt ei haluaisi, että kapteeni on mukana, mutta Tampakin voitti mestaruuden 2020 käytännössä ilman kapteeniaan Steven Stamkosia, entinen NHL-pelaaja Ville Nieminen muistuttaa.

Toki läntisen konferenssin hieman heikompi taso antaa Coloradolle siimaa.

– Se on totta. Jos Colorado pelaisi idässä, kävisimme ihan eri keskustelua, NHL-urallaan Coloradoa edustanut ja yhden Stanley Cupin seuran kanssa voittanut Nieminen myöntää.

Parempi puoli kolikkoa

Kun puhutaan Coloradon mestaruushaaveista, kolikolla on luonnollisesti myös toinen puoli. Tärkein huomio liittyy ennen muuta päivän kuntoon.

Maalis-huhtikuussa kaikista joukkueista vain Edmonton keräsi Coloradoa enemmän pisteitä eli 37. Avalanche voitti 24 pelistään 17 ja keräsi Bostonin tapaan 36 pistettä, mikä antaa orastavan lupauksen hyvästä keväästä.

Colorado voitti sydäntalven jälkeen paljon pelejä, sai ylivoimapelin toimimaan ja etenkin MacKinnon oli runkosarjan viimeiset viikot hirvittävässä iskussa.

Nathan MacKinnon Detroit-ottelussa 18.3.2023.
Nathan MacKinnon on tehnyt toinen toistaan näyttävämpiä soolomaaleja viime viikkoina nostaessaan Coloradoa divisioonan voittajaksi. Kuva: NHLI / Getty Images

– Hyvän alun jälkeen heille iski vastaan arki, palautuminen ja loukkaantumiset, mutta he taistelivat hyvin sen läpi. Keväällä heillä onkin sitten ollut mukava takatuuli. Pitää antaa iso arvo sille, miten Rantanen on parhaimmillaan tuota porukkaa perässään repinyt ja miten he ovat vaikeuksista selvinneet. Lopputyöntö oli aika kova, Nieminen kehuu.

Kahta sanaa ei siis ole siitä, etteikö Colorado olisi edelleen NHL:n kovinta eliittiä, mutta riittääkö kevään noste toiseen peräkkäiseen mestaruuteen?

Kärjestä löytyy MacKinnonin, Rantasen ja Makarin kautta ”kolmipäinen hirviö”, jonka pysäyttäminen on käytännössä mahdotonta eikä Aleksandr Georgijevin maalivahtipelistäkään jää mikään kiinni. Kyse on viime kädessä siitä, pysyykö joukkue terveenä ja löytyykö taustalta riittävästi maalintekovoimaa.

Compher, O’Connor, Newhook, Lehkonen, Rodrigues ja Nitshushkin ovat tärkeitä pelaajia, kun puhutaan maalinteosta kärjen takana. Heidän on kyettävä nousemaan esiin ajoittain.

Artturi Lehkonen oli vuosi takaperin Coloradon jokerikortti pudotuspeleissä ja samaa joukkue kaipaa nyt. Tässä syntyy Stanley Cupin ratkaissut osuma Tampa Bayssa kesäkuussa 2022.

Nieminen uskoo edelleen Coloradon mahdollisuuksiin uusia mestaruus.

– He tietävät, mitä se vaatii ja kaikkia heidän selättämiä vaikeuksia vasten heitä on edelleen pidettävä läntisen konferenssin suurimpana suosikkina. Heillä on nyt mestaruusikkuna voimakkaasti auki ja uskon, että he ovat vielä parin vuoden ajan lännen ykköshevonen, Nieminen näkee.

– Toki mestaruus vaatii osuman häränsilmään, JYPin apuvalmentajana tätä nykyä toimiva Nieminen muistuttaa.

Korjattu tiistaina kello 20.40: korjattu Coloradon voittosaldoa maalis-huhtikuulta.

Suosittelemme sinulle