Hyppää sisältöön

Ämmänsaaren työväentalo on ollut rakentamisestaan saakka vilkas seurapaikka – nyt sen toimintaan kaivataan lisää nuoria

Ämmänsaaren työväentalo on saanut Suomen Kotiseutuliitolta 15 000 euroa korjausavustusta. Taloa on korjattu useasti ja ilman avustuksia se olisi lahonnut jo paikoilleen.

Vanha punainen puusta rakennettu seurantalo.
Ämmänsaaren työväentalo on aktiivisessa käytössä. Sitä vuokrataan erilaisiin tilaisuuksiin ja siellä järjestetään nuorten discoja, aikuisten tansseja ja konsertteja. Kuva: Arto Loukasmäki / Yle
Tiia Korhonen,
Arto Loukasmäki

Ämmänsaaren työväentalo, niin kutsuttu Töpäri, on ollut rakentamisestaan saakka Suomussalmella aktiivisessa käytössä. Vuonna 1953 talkoilla rakennetussa talossa järjestetään muun muassa nuorten discoja, aikuisten tansseja ja konsertteja.

– Talo ei ole ollut koskaan kiinni. Kun tämä rakennettiin, tanssit pyörivät heti ja elokuvatoimintaakin oli vuoteen 2018 saakka. Digitalisaation jälkeen elokuvat ovat olleet Teatteri Retikan tiloissa, koska siellä on paremmat tilat, mutta meillä riittää muuta touhua, kertoo talon vetäjä Terttu Huttu-Juntunen.

Ämmänsaaren työväentalon vetäjä Terttu Huttu-Juntusta haastattelee toimittaja Arto Loukasmäki.

Suomen Kotiseutuliitto on myöntänyt Ämmänsaaren työväentalolle korjausavustusta 15 000 euroa. Huttu-Juntusen mukaan taloa on korjattu useasti ja ilman Kotiseutuliiton kautta saatavaa avustusta se olisi lahonnut jo paikoilleen.

– Meillä oli ongelmia katon kanssa. Sehän on tärkeää, että talossa on pitävä katto. Uusimme katon kolmisen vuotta sitten ja se maksoi 100 000 euroa, koska tämä on iso talo. Otimme sitä varten lainaa ja saimme korjaukseen avustusta. Tämäkin raha menee siihen.

Talon kunnostaminen on jatkuvaa. Tulevaisuudessa talon keittiö pitäisi remontoida ja tehdä esteettömät wc-tilat, Huttu-Juntunen kertoo.

– Jossakin vaiheessa salin vanha parketti pitää uusia, mutta se mennettelee vielä. 1950-luvulla parketeista tehtiin vahvempia. Nyt ne ovat kuulemma erilaisia, kuluvat nopeammin ja on tullut myös muita materiaalivaihtoehtoja.

Kotiseutuliiton myöntämien korjausavustusten tarkoituksena on säilyttää seurantalojen kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennusperintöä ja parantaa niiden toimintamahdollisuuksia. Kainuuseen avustusta myönnettiin nyt myös Suomussalmen Nuorisoseurantalolle, 4 000 euroa.

Aiheesta voi keskustella 19. huhtikuuta kello 23 asti.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.

Suosittelemme