Hyppää sisältöön

Euroviisujen ennakkosuosikki Loreen hehkuttaa Käärijän energiaa: ”Siitä tuntee olevansa elossa ja haluavansa hullutella”

Loreen ja Käärijä ovat tutustuneet toisiinsa Euroviisujen ennakkobileissä. Loreen vitsailee Ylelle, että Käärijä ei ymmärtänyt hänen flirttiään.

Loreen esiintyi Euroviisujen ennakkobileissä Lontoossa. Videohaastattelussa hän kertoo, kuinka ihailee Käärijän energiaa ja aitoutta.
Ville Vedenpää

LONTOO

Kun Ruotsin Loreen astelee lehdistön eteen Euroviisujen ennakkobileissä Lontoossa, kaikki jähmettyvät. Hän on viisukuninkaallinen, sillä hän on jo kertaalleen voittanut laulukilpailun vuonna 2012.

Euroviisufanit kutsuvat häntä kuningatar Loreeniksi.

Haastattelun aikana hän puhuu rauhallisesti, katse on intensiivinen ja välillä hän koskettaa toimittajaa käsistä.

39-vuotiaalle Loreenille on tärkeää saada kontakti ihmiseen. Sen takia hän lähti mukaan uudelleen kisaamaan Ruotsin edustuspaikasta Melodifestivaleniin.

Nyt hän kilpailee Liverpoolin Euroviisuissa kappaleella Tattoo. Se on vedonlyöntitilastoissa suurin voittajasuosikki.

– En uskonut, että tämä olisi polkuni varrella. Mutta nyt olen täällä ja olen iloinen siitä. On pitkä aika siitä, kun olen saanut ja antanut näin paljon rakkautta, laulaja sanoo.

Loreen pohti pitkään lähteekö hän uudelleen mukaan viisurumbaan.

– Kesti kauan ennen kuin sanoin kyllä. Mutta rehellisesti sanottuna suurin syy oli se, että haluan saada yhteyden ihmisiin luovuuden kautta. En osannut odottaa, että ihmiset halusivat tätä.

– Tämä oli kuitenkin tarkoitukseni ja rakastan tätä. Ehkä tämä tuo toivon tunnetta ja positiivisuutta, jota tarvitsemme tässä maailman tilanteessa.

London eurovision party 2023. Loreen esiintyy.
Loreen esitti Lontoon viisubileissä kilpakappaleensa Tattoo sekä aikaisemman voittobiisinsä Euphoria. Kuva: Berislav Jurišić / Yle

Suomen ja Ruotsin erilaiset energiat

Liverpoolin Euroviisuista on povattu kaksinkamppailua Suomen ja Ruotsin välille. Käärijä on ennakkoveikkailuissa heti toisena Loreenin jälkeen.

He ovat nähneet toisiaan Euroviisujen ennakkobileissä. Loreenin mukaan kaksikko on nauttinut toistensa seurasta.

– Pidän hänestä erittäin paljon. Tykkään hänestä artistina. Hän saa minut innostumaan. Tunnen hänen energiansa ja hän on niin aito. Aina kun hän on lavalla, olen, että aargh!

– Mutta hän on myös henkilönä aivan upea. Me nauramme yhdessä ja minä flirttailin hänelle ja hän ei ymmärtänyt sitä. Vitsi vitsi! Loreen nauraa.

En kvinna i gröna kläder dansar och sjunger på en scen. Hon har långt, mörkt hår.
Loreen esitti Tattoo-kappaleensa Melodifestivalenissa kahden jättimäisen screenin välissä. Esitystä joudutaan muuttamaan Liverpooliin, koska rakennelma on liian massiivinen viisulavalle. Kuva: Alma Bengtsson / SVT / Melodifestivalen

Suomi–Ruotsi-maaottelun mainitseminen saa Loreenin pyörittelemään silmiään. Hänen mielestään kilpailu on muiden kehittämä juttu, johon artistit eivät halua lähteä mukaan.

– Käärijällä on hänen energiansa, identiteettinsä ja vibansa. Ne vibat ovat tärkeitä, koska hän nostaa tunnelmaa. Kun häntä katsoo ja kuuntelee, tuntee olevansa elossa ja haluaa hullutella.

– Minulla on erilaiset energiat. Kaikilla meillä luovilla ihmisillä on erilaiset energiat.

Loreen sanookin, että Euroviisujen voitto ratkeaa sillä, minkälaista tunnelmaa ihmiset haluavat juuri sillä hetkellä.

– En tiedä, mitä tässä tulee tapahtumaan.

Viekö Loreen sittenkin potin viisuissa? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoiltaan 19.4.2023 klo 23:een saakka.

Suosittelemme sinulle