Seinäjokelainen Elina Viljamaa oli keväällä 2022 yksi vapaaehtoisista, joka hoiti Ukrainasta Suomeen paenneiden ihmisten ensiviikkojen apua Etelä-Pohjanmaalla.
– Se oli tosi semmoista ruohonjuuritason häsläämistä. Konkreettista ja käytännönläheistä kriisiapua, Viljamaa muistelee.
Sotaa pakenevat tarvitsivat vaatteita, ruokaa, majoitusta, terveydenhoidollista apua.
Viljamaa kertoo, että koska tahansa saattoi tulla puhelu uusista tulijoista, joille piti löytää majapaikka. Auttajat toimivat yksi avuntarvitsija kerrallaan ja loivat omia yhteistyökuvioitaan.
– Siinä tilanteessa luotiin verkostot siitä, kuka auttaa missäkin kaupungissa ja kuka tietää mitäkin, Viljamaa sanoo.
Viljamaa kertoo, että ei laskenut omia tuntejaan, joita kyllä kertyi. Kevät meni ”sumussa ja humussa”, hän muistaa.
Hän tietää vapaaehtoisia, jotka olivat aamusta iltaan virastoissa ja muualla auttamassa tulijoita ja hoitamassa näiden asioita, jopa oma taapero kainalossaan.
Ukrainalaiset olivat viikkoja vapaaehtoisten vastuulla, vasta sitten viranomaisilta tuli apua esimerkiksi majoituksen järjestämiseen.
– Siinä, että ensimmäiset pääsivät viranomaisten järjestämään majoitukseen, puhutaan viikoista ja joidenkin kohdalla kuukausista.
Virallinen apu viivästyi, ja sitä Viljamaa ihmettelee.
– Yllätyin, järkytyin ja suutuin, että miksi kaikki muka kesti niin kauan, Viljamaa sanoo.
Arvokasta, mutta ei riskitöntä
Ukrainasta paenneiden suomalaisissa herättämä auttamishalu oli ennennäkemätöntä.
Suuri osa pakolaisista sai myös Etelä-Pohjanmaalle tullessaan ensiavun yksityisiltä, vapaaehtoisilta auttajilta.
Apu oli tärkeää ja merkityksellistä, mutta riskejä ja epäkohtia siihenkin liittyi, käy ilmi juuri valmistuneesta Siirtolaisuusinstituutin raportista.
– Tämänkaltaisessa tilanteessa avun pitäisi perustua yhteiskunnallisten rakenteiden ja toimintamallien olemassaoloon, muistuttaa tutkija Toni Ahvenainen.
Vapaaehtoisten rooli korostui, koska näitä toimintamalleja, valmiuksia ja ennakointia ei ollut.
– Vapaaehtoiset joutuivat ottamaan vastuuta viranomaisten asioista, eikä heillä välttämättä ole samanlaista kyvykkyyttä esimerkiksi lainsäädäntöön ja palveluiden järjestämiseen liittyen, Ahvenainen sanoo.
Pahimmillaan viranomaisvastuun siirtymisestä vapaaehtoisille seurasi jopa väärää informaatiota, virallisen avun viivästymistä tai vaaratilanteita.
– Iso auttamisen halu saattaa tuottaa yliavunantoa ja riskinottamista, mikä on tavallaan ymmärrettävää, mutta ei kovin kestävää pitkällä tähtäimellä, Ahvenainen sanoo.
Yhteisöllisyyden hyveen suurin sudenkuoppa on sen valikoiva ja helposti haihtuva luonne.
Tilapäistä suojelua saavien ukrainalaisten asettautuminen Etelä-Pohjanmaalle -raportti
”Miten te autatte meitä näin”
Vastavalmistunut raportti muistuttaa, että yksi vapaaehtoistyön koettu positiivinen puoli on ihmisten välinen kanssakäyminen ja sen merkitys.
Sen nostivat esille raporttia varten haastatellut ukrainalaiset kertoessaan heistä huolta pitäneistä ihmisistä.
– Se, että ymmärretään ukrainalaisia ja osoitetaan solidaarisuutta, tuottaa yhteisöllisyyttä, joka on tärkeä asia kriisinhallinnassa. Se määrittää etenkin ukrainalaisten alkuvaiheen kokemuksia, Toni Ahvenainen sanoo.
Inhimillisen kanssakäymisen tärkeyden tunnistaa myös Elina Viljamaa.
– Kyllä siinä niin paljon kyyneleitä nähtiin, kun ukrainalaiset ihmetteli, että miten te autatte meitä näin – että on niin paljon hyvyyttä.
Jossain tulevat kuitenkin myös auttajan oman jaksamisen ja kykenemisen rajat vastaan. Uupuminen ja sijaistraumatisoituminen ovat myös auttajan uhkana.
– Ihmisten oli tehtävä omat työnsä ja hoidettava omat vastuunsa. Jos olet 12 tuntia taapero kainalossa virastossa, niin varmasti uuvut, Viljamaa tietää.
Kun viranomaisten koneisto käynnistyi, auttamistyössä mukanaolleiden oli Viljamaan mukaan myös luvallista jäädä aktiivisesta toiminnasta pois – joillekin asioille ei ollut enää tarvetta.
Avun tarve ei kuitenkaan ole loppunut, se on vaan muuttunut:
– Nyt on viranomaiset, jotka osaa auttaa ja neuvoa, mutta tarve on sille, että ollaan ihan vain kavereita.
Kehitettävää ja suosituksia:
1. Viranomaiset
Ennakoinnin vaikeus, riittämätön tilannekuva, viranomaisten välisen vastuunjaon epäselvyydet ja tilapäisen suojelun direktiivin epätahtinen omaksuminen haastoivat kunnat. Myös digitaalisten järjestelmien jäykkyys noteerataan raportissa.
Toni Ahvenainen perääkin nyt valmistautumissuunnitelmaa, jossa määritellään roolit ja maakunnallinen johtajuus.
– Tämä ei ole sotatilanne eikä tulipalo. Jatkossa pitäisi ehkä ajatella, kuka maakunnassa johtaa tilannetta, kun tämmöinen tulee uudelleen, Ahvenainen sanoo.
2. Vapaaehtoiset
Vapaaehtoisten ja viranomaisten välille tarvitaan yhteistyötä ja selvä tehtävänjako.
Koettu yhteisöllisyys on hyvä asia, mutta siihen liittyvä riski on valikoivuus ja helposti haihtuva luonne.
Raportissa todetaan, että laajamittaisen maahantulon kriiseihin vastaavat yhteiskunnalliset järjestelmät eivät voi rakentua solidaarisuuden ja auttamishalun varaan.
3. Kotoutuminen
Kotoutumispalvelut oli mitoitettu ”normaalin” maahanmuuton tasolle noin 500 tulijaan vuodessa. Nyt määrä nousi lähes 1800 henkeen nopeasti.
Hajautettu vastaanottomalli koettiin toimivaksi. Yksityismajoituksessa asumisen haaste on se, että viranomaiset eivät välttämättä tavoita kaikkia alueelle saapuneita.
Kotoutumisen haasteet liittyvät raportin mukaan muusta humanitaarisesta maahanmuutosta tuttuihin kielitaidon, työllistymisen ja koulutuksen haasteisiin.
Kouluissa haasteita ovat olleet pula opettajista, suomen kielen oppiminen, kun opiskellaan suurissa samankielisissä ryhmissä, ja myös lasten integroiminen suomenkieliseen opetukseen.
Hyväksytyt pakolaiset
Siirtolaisuusinstituutin raportin mukaan Ukrainan kriisi eroaa luonteeltaan aiemmista pakolaiskriiseistä.
Tällä kertaa Suomessa mielletään, että kyse on Euroopan turvallisuudesta ja turvallisuus- eikä pakolaispoliittisesta kysymyksestä.
– Keskeinen ero on eurooppalainen konteksti, raportti toteaa.
Raportin mukaan ukrainalaiset nähdään sekä kulttuuriltaan että olemukseltaan eurooppalaisina, joten rasismi ja kulttuurinen toiseus eivät ole rasittaneet suuressa määrin heidän vastaanottamistaan Suomeen.
Lisäksi ukrainalaiset ovat tilapäisen suojelun piirissä ja saavat erityiskohtelua muihin kansainvälistä suojelua hakeviin ryhmiin verrattuna.
Suomen vähiten kansainvälistyneessä maakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla, on nyt merkittävä joukko tilapäistä suojelua saavia ihmisiä.
Ahvenainen toteaa, että parhaimmillaan uusi tilanne edesauttaa aluetta kansainvälistymään.
– Täällä on leimautunut omaan identiteettiin se, että meillä ei osata olla ulkomaalaisten, maahanmuuttajien tai pakolaisten kanssa. Nyt maakunta on osoittanut, että se kykenee ottaamaan vastaan ison joukon ihmisiä, olemaan solidaarinen – ja ottamaan henkisestikin vastaan ison joukon ihmisiä.
Seuraavaa kertaa varten
Siirtolaisuusinstituutti käynnisti loppuvuodesta 2022 selvityksen, jonka raporttiin on nyt koottu eteläpohjalaisten vapaaehtoisten, viranomaisten ja Ukrainasta maakuntaan paenneiden kokemuksia.
Raportin johtopäätöksistä toivotaan helpotusta seuraavan laajamittaisen maahanmuuttotilanteen hoitamiseen.
Raportti on kokonaisuudessaan luettavissa täällä.
Aiheesta voi keskustella sunnuntaihin 23. huhtikuuta kello 23 asti.