Hyppää sisältöön

Analyysi: Käärijä-hype on todellinen myös Euroopassa

Tavataanko torilla viisujen jälkeen? Käärijällä on aivan aidot mahdollisuudet voittaa, arvioi musiikkitoimittaja ja Euroviisu-ekspertti Ville Vedenpää.

London eurovision party 2023. Käärijä pressitilaisuudessa.
Käärijä hullutteli Euroviisujen ennakkobileiden haastatteluissa Lontoossa. Kuva: Berislav Jurišić / Yle
Ville Vedenpää
Ville VedenpääMusiikkitoimittaja

”Suomen kielellä ei voi pärjätä Euroviisuissa.”

”Media hehkuttaa Suomea aina viisujen ennakkosuosikkina ja lopulta ollaan viimeisiä.”

Näitä pinttyneitä mielipiteitä kuulee joka vuosi ennen Euroviisuja. Tänä vuonna ne voi heittää romukoppaan. Suomella on oikeasti mahdollisuudet voittaa koko kilpailu.

Kävin Euroviisujen ennakkobileissä Lontoossa todistamassa, että Käärijän ja Cha cha chan ympärillä oleva hype on todellinen. Paikalla oleva yleisö huusi cha cha chata samalla tavalla kuin suomalaiset hiihtokeskuksen after skissä. Innokkaimmat fanit olivat opetelleet laulun sanat suomeksi.

Käärijä itse kertoi, että meininki oli sama myös Madridin ja Amsterdamin ennakkobileissä.

Käärijä villitsi yleisöä Lontoon viisubileissä.

Olen kiertänyt Euroviisuja työni puolesta vuodesta 2006 lähtien, jolloin Lordi voitti. Samanlaista pöhinää suomalaisartistin ympärillä ei ole ollut sen jälkeen – paitsi nyt.

Käärijän vierailut ennakkobileissä kannattivat. Hänen esityksistään kuvatut videot ja kymmenet haastattelut ovat levinneet somessa ja Youtubessa ja niitä on katsottu satojatuhansia kertoja. Käärijän persoona hurmaa yleisön.

Vedonlyöntitilastossa Suomen voitonmahdollisuudet paranivat ennakkobileiden jälkeen 15 prosentista 18 prosenttiin.

Ruotsin Loreen on edelleen vankin voittajasuosikki. Tattoo-kappaleen uskotaan voittavan 40 prosentin mahdollisuudella.

Ymmärrän Loreenin suosion, kun näin hänen esiintyvän Lontoossa. Hän on karismaattinen ja taitava esiintyjä. Kappale Tattoo on laadukasta ruotsalaispoppia, vaikka se ei voittobiisi Euphorian tasolle ylläkään.

Euroviisufanit ovat lumoutuneita Loreenista ja siihen perustuu pitkälti hänen ennakkosuosikin asemansa. Viisuasiantuntijat ovat arvioineet, että ylivoimaisessa johtoasemassa on kuitenkin paljon ilmaa.

Tämän taitavat tietää myös ruotsalaiset, sillä jos he olisivat varmoja voitosta, Loreenin ei olisi tarvinnut kiertää esiintymässä ennakkobileissä.

London eurovision party 2023. Loreen pressitilaisuudessa.
Myös Loreen esiintyi viisujen ennakkobileissä antamassa lausuntoja. Kuva: Berislav Jurišić / Yle

Kuinka Liverpoolissa sitten käy? Ruotsi ja Suomi selvittävät kyllä tiensä semifinaalista finaaliin. Varsinkin kun tänä vuonna se ratkeaa pelkästään yleisöäänillä.

Finaali onkin sitten arvaamattomampi, kun mukana ovat jokaisen maan tuomaristot. Ruotsi on perinteisesti ollut tuomareiden mieleen ja näin on varmasti tänäkin vuonna.

Mutta kuinka musiikin ammattilaisiin uppoaa Cha cha cha, sitä on mahdoton ennustaa. Tosin tänä vuonna tuomariston ohjeistusta on muutettu siten, että arvioinnissa pitää painottaa mieleenpainuvuutta laulusuorituksen sijaan. Tämä nostaa Käärijän mahdollisuuksia.

Suomen arvioidaan saavan yleisöltä äänivyöryn. Ruotsi on sen sijaan pärjännyt yleisöäänestyksissä yllättävän kehnosti. Se ei ole yltänyt viiden parhaan joukkoon sitten edellisen voiton vuonna 2015. Ja viime vuosina kisan voittaneet ovat voittaneet myös yleisöäänissä.

Euroviisujen tämän vuoden slogan on United by music eli musiikki yhdistää. Siihen Käärijän Cha cha cha sopii täydellisesti.

Kuten Loreen sanoi haastattelussa, kisan ratkaisee se, minkälaista fiilistä ihmiset hakevat juuri sillä hetkellä. Sopiiko siihen varman päälle tehty tyylikäs ruotsalainen pop vai suomalainen hulluttelu?

Tässä maailmantilanteessa moni saattaa haluta unohtaa murheet ja lähteä tanssimaan.

It’s crazy, it’s party!

Oletko samaa mieltä viisujen lopputuloksen ennusteista? Voit keskustella huomiseen torstaihin 20.4. kello 23:een saakka.

Suosittelemme sinulle