Tunnelma Kroatian MM-rallin huoltoparkissa on ollut viikon aikana surullinen ja hiljainen, sillä irlantilaiskuljettaja Craig Breen menehtyi viikko sitten traagisessa onnettomuudessa Hyundain testeissä.
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kertoo, että pidettyä kollegaa on muistettu viime päivinä eri tavoin, vaikka kuljettajat eivät pystyneet osallistumaan Irlannissa tiistaina nopealla aikataululla järjestettyihin hautajaisiin.
Myös Breenin kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta on Latvalan mukaan keskusteltu kuluneen viikon aikana paljon tiimien kesken.
– Tärkein viesti on, että se mitä onnettomuudessa on tapahtunut, ei vaikuta autoturvallisuuteen. 33 kilometriä tunnissa on ollut vauhti siinä tilanteessa, Latvala kertoo Yle Urheilulle.
33-vuotiaan Breenin auto suistui tieltä oikealle kaartavassa mutkassa ja törmäsi puuaitaan vasen etukulma edellä. Osa puisesta aidasta tunkeutui autoon ikkunasta. Hitaasta vauhdista huolimatta onnettomuudella oli järkyttävät seuraukset.
– Olen halunnut korostaa kuljettajille, että Craigilla on ollut niin äärettömän huono tuuri kuin ihmisellä vaan voi olla ja että sitä (onnettomuutta) ei kannata miettiä liikaa. Elämässä on vaan niin, että voi liukastua jäällä, lyödä päänsä ja henki lähtee siinä, Latvala sanoo.
Kroatian MM-ralli alkaa torstaiaamuna testierikoiskokeella. Latvala odottaa, että ralliväen vallannut suru hieman helpottaa, kun ralli pääsee kunnolla käyntiin.
– Kyllä sen näkee, että fiilis ei ole paras mahdollinen. Iloisuus ja nautinto puuttuvat tässä vaiheessa. Mutta kaikki ovat kovia ammattilaisia ja he lähtevät tekemään työtään, Latvala sanoo.
Toyota teki kunnioittavan eleen
Breenin kuolema aiheuttaa Kroatian ralliin erikoisjärjestelyjä. Tallit päättivät Toyotan aloitteesta, että ne voivat nimetä ralliin vain kaksi kuljettajaa, jotka kilpailevat valmistajien MM-pisteistä. Normaalisti sääntöjen mukaan tallit voivat nimetä kolme kuljettajaa, joista kahden parhaan pisteet otetaan huomioon valmistajien välisessä kilpailussa.
Viime torstaina menehtynyt Breen oli Hyundain kuljettaja. Kroatian MM-ralliin osallistuu Hyundailta kaksi kuljettajaa, Thierry Neuville ja Esapekka Lappi.
Toyotalle pisteitä keräävät Kroatiassa Sebastien Ogier ja Kalle Rovanperä, kun taas Elfyn Evansin nimi on pyyhitty yli tallipisteitä ajavien kuljettajien listalta.
Latvalan mukaan tallit ovat halunneet poikkeusjärjestelyllä kunnioittaa Breeniä ja pitää kilpailun mahdollisimman reiuna.
– Oli pelko, että Hyundai ei ajaisi tätä kilpailua. Täytyy muistaa, että Craig oli erittäin intohimoinen rallikuljettaja. Hänellä oli hyvin vahva kiinnostus vanhoihin kilpa-autoihin. Hän olisi varmasti halunnut, että kilpailu ajetaan. Siksi tähän tulokseen päädyttiin.
Hyundai on kertonut, että se kunnioittaa Breenin muistoa muuttamalla autojensa värityksen Irlannin lipun mukaiseksi.