Hyppää sisältöön

Sää tekee viikonvaihteessa täyskäännöksen

Koko maassa on ensi viikolla epävakaata säätä. Osassa maata satanee lunta.

Hylje uiskenteli Helsingin Vanhankaupunginkoskella.
Linnea Virtanen

Menneiden viikkojen lämmin ja kuiva kevätsää kokee täyskäännöksen viikonvaihteessa.

Huomenna perjantaina pohjoisesta alkaa virrata maahan kylmempää ilmaa. Illalla matalapaineen alue saapuu pohjoiseen, jonka myötä Pohjois- ja Keski-Lapin alueelle leviää lumisateita, kertoo Ylen meteorologi Nina Karusto.

Perjantai-illan ja lauantain välillä lunta saattaa kertyä alueelle jopa 10-15 senttiä. Etelä-Lapissa sateet voivat ropista alas myös vetenä.

Maan etelä- ja keskiosaan uusi matalapaine saapuu sunnuntai-illan ja maanantain vastaisen yön aikana. Pohjanmaalta Ouluun sijoittuvalla alueella sateiden voi odottaa tulevan maahan lumena, mutta etelämpänä sataa silkkaa vettä. Sunnuntaina pohjoisessa on enimmäkseen poutaista.

Korkeapaine väistyy viikonlopun aikana matalapaineiden tieltä.

Takapakit kuuluvat kevään tuloon

Lämpimiä kevätpäiviä odottavalle Karusto tarjoaa kuitenkin pientä toivon kipinää. Karusto ei kuvailisi viikonvaihteen sään täyskäännöstä takatalveksi. Vaikka Pohjois- ja Keski-Lappi jäävät kylmiksi, on huomioitava, että pohjoisessa kevät ei vielä varsinaisesti ole alkanut. Etelässä taas sää ei niin paljoa kylmene.

Karusto kertoo, kuinka lämpötilat nousevat sadealueen väistyessä maanantain, viimeistään tiistain aikana. Pohjois-Pohjanmaa-Kainuu alueella saderintaman ollessa kohdalla lämpötila käy nollan molemmin puolin, mutta tiistaina lämmin ilma virtaa taas. Maan keskiosassa lämpötila nousee yli viiden asteen.

Auringon säteilyvoima on Karuston mukaan nyt tehokasta. Esimerkiksi asfalttipinnoilla, jotka ovat jo sulia, lumi sulaa nopeastikkin pois.

– Kevääseen voi tulla pieniä takapakkeja, mutta ei kevään tulo siihen tyssää.

Ensi viikolla sää jatkuu koko maassa epävakaana ja sateisena. Maan keskiosassa lämpötila voi nousta tiistain vaihteessa kymmeneen asteeseen. Etelässä lämpötila ei välttämättä ehdi pudota edes kymmenen asteen alapuolelle.

Suosittelemme sinulle