Hyppää sisältöön

15-vuotiasta epäillään toisen alaikäisen ryöstöstä Tikkurilassa

Epäillyltä löytyi säilöönottotarkastuksessa teräase.

Poliisin hihamerkki
Epäilty oli uhannut uhria myös suullisesti teräaseella. Kuva: Antti Kolppo / Yle
Katri Tihilä

Itä-Uudenmaan poliisilaitos tiedottaa tutkivansa tapausta, jossa 15-vuotiasta henkilöä epäillään toisen alaikäisen ryöstöstä. Epäilty ryöstö tapahtui Vantaan Tikkurilassa viime viikon sunnuntaipäivällä 16. huhtikuuta. Tutkittavat rikosnimikkeet ovat ryöstö ja toisen vahingoittamiseen tarkoitetun esineen hallussapito.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen komisario Kaisa Holappa kertoo, että epäilty oli väkivaltaa käyttämällä vaatinut uhria luovuttamaan itselleen uhrille kuuluvaa omaisuutta. Epäilty oli uhannut uhria myös suullisesti teräaseella.

Poliisin mukaan tapahtumaan liittyvät henkilöt nousivat Tikkurilasta junaan ja poliisipartio tavoitti heidät Malmin juna-asemalta. Epäilty otettiin kiinni ja toimitettiin Vantaan poliisivankilaan, ja säilöönottotarkastuksessa epäillyn hallusta löytyi teräase.

Holappa kertoo, että epäilty on tällä hetkellä määrätty tehostettuun matkustuskieltoon. Tämä tarkoittaa sitä, että hän saa liikkua kodin ulkopuolella ainoastaan kouluaikaan sekä viikonloppuisin kaksi tuntia päivässä.

Suosittelemme