Hyppää sisältöön

Maailman suurimman avaruusraketin koelaukaisu onnistui, mutta raketti tuhoutui muutaman minuutin jälkeen

Elon Muskin SpaceX joutui maanantaina perumaan avaruusraketin koelennon jäätyneen paineventtiilin takia. Tänään raketin laukaisu onnistui, mutta koelento päättyi nopeasti.

Elon Muskin SpaceX yritti laukaista maailman suurimman avaruusraketin koelennolle Texasissa.
Markku Sandell
Avaa Yle-sovelluksessa

SpaceX-avaruusyhtiön Starship-avaruusalus yhdistettynä Super Heavy booster -kantorakettiin on pituudeltaan noin 120-metrinen avaruusraketti. Pelkästään kantoraketissa on 33 moottoria ja tehoa löytyy noin kaksi kertaa Nasan SLS-raketin verran.

Koelento lähti SpaceX:n avaruustukikohdasta Starbasesta. Super Heavy -kantoraketin oli tarkoitus nostaa Starship-avaruusalus puoleenväliin matkalla kiertoradalle, minkä jälkeen kantoraketti irtautuisi ja laskeutuisi Meksikonlahteen.

Starshipin oli tarkoitus jatkaa tämän jälkeen omilla moottoreillaan kiertoradalle asti, josta se pikaisen piipahduksen jälkeen piti laskeutua Tyyneenmereen.

Neljä minuuttia laukaisusta taivaalla nähtiin valtavat räjähdysleimahdukset ja näytti siltä, että avaruusalus ja kantoraketti tuhoutuivat.

Koko lennon piti kestää puolitoista tuntia, nyt jäätiin neljään minuuttiin.

Starshipin laukaisu olisi ollut onnistuessaan merkittävä rajapyykki avaruusmatkustuksen historiassa. Musk aikoo demonstroida isolla, uudelleenkäytettävällä raketilla ihmisten ja materiaalin kustannustehokasta kuljettamista avaruuteen isossa mittakaavassa.

Starship-avaruusalus voi kantaa yli satatuhatta kiloa lastia ja sadan hengen miehistön. Muskin visioissa Starshipit veisivät tulevaisuudessa isoja määriä ihmisiä, rahtia ja satelliitteja niin kiertoradalle, Kuuhun kuin lopulta Marsiin asti.

Suosittelemme