Raikun koulutalo Kangasalla aiotaan pistää kiinni elokuun alusta lähtien. Tämä kevätlukukausi jäisi siis koulun viimeiseksi.
Tehtyjen selvitysten perusteella Raikun koulutaloa ei ole tilojen kuntoon ja nykyiseen oppilasmääräennusteeseen perustuen kannattavaa peruskorjata. Oppilaat on tarkoitus kuljettaa koulukyydeillä jatkossa Huutijärven kouluun.
Raikun koulutalon oppilasalueella on 1.-4. luokan oppilaita tätä nykyä 26. Määrän on arvioitu vakiintuvan 20–25 välille.
Koulutalon kiireellisten korjausten hinnaksi on arvioitu 600 000 euroa. Tällä summalla saataisiin korjattua rakennuksen kiireellisimmät välittömät vauriot sekä tehtyä sisäilmaan vaikuttavat korjaukset. Rakennuksen käyttöikä jatkuisi korjauksilla 0-10 vuotta.
Kiireelliset korjaukset eivät kuitenkaan poista rakennuksen peruskorjaustarvetta.
Raikun koulutalo on rakennettu vuonna 1956. Kiinteistön kunto on arvioitu heikoksi vuoden 2020 päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksessä.
Koulun lakkauttamista on Kangasalla mietitty jo vuosia.
Kaupunginjohtajan esitys maanantaina kokoustavalle kaupunginhallitukselle on, että koulu päätetään lakkauttaa elokuun alusta lähtien. Asia menee tämän jälkeen vielä valtuuston päätettäväksi.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.