Metsähallitus avaa 2. toukokuuta uuden jokikalastuskohteen Kiskonjoella Salossa.
Uusi kohde on osa nykysuuntausta, jossa kalastusta ohjataan kunnostetuille luonnonkalakohteille istutuskohteiden sijaan, kertoo Metsähallitus tiedotteessaan.
Kalastajat hankkivat Metsähallituksen kohteille vuosittain noin 100 000 kalastuslupaa. Latokartanonkoski ei tuo kokonaislukuun suurta lisää, sillä kohteelle myydään aluksi vain kuusi lupaa kerrallaan.
– Tämä on odotettu lisäys Etelä-Suomen kalastustarjontaan. Hyvä heittokalastuskohde aivan pääkaupunkiseudun lähellä kiinnostaa varmasti, kalastuksen erityisasiantuntija Veijo Honkanen Metsähallituksesta sanoo tiedotteessa.
Hänen mukaansa tiukalla kiintiöllä halutaan varmistaa kestävä kalastus uudella kohteella. Vaikka kohde on uusi, siellä on toki kalastettu ennenkin. Latokartanonkoski avataan nyt pienen tauon jälkeen. Aiemmin lupia myi yksityinen yritys.
Valtion vesillä uudet kalastuskohteet ovat viime vuosina olleet harvinaisia uutisia. Kohteiden kokonaismäärä on ennemminkin vähentynyt, kertoo Metsähallitus.
Latokartanonkoski on puolestaan esimerkki kalastuskohteesta, joka perustuu luontaisesti lisääntyvän kalan kalastukseen. Jokeen nousee muun muassa lohta ja taimenta, joita ei kuitenkaan saa ottaa saaliiksi. Kohteella on hyvät mahdollisuudet saada myös siikaa ja kuhaa.
Metsähallitus kertoo tiedotteessa kunnostavansa koskialuetta, jotta lohikalakannat elpyisivät. Muun muassa kutu- ja poikasalueita lisätään ja vähävetisten sivu-uomien virtaamia parannetaan.