Hyppää sisältöön

Nyt poistuvat Twitterin ilmaiset siniset varmennusmerkit – kato kävi jo Donald Trumpin ja Justin Bieberin tileillä

Jatkossa varmennusmerkin saavat kuukausimaksun maksaneet käyttäjät.

Twitter Blue verifiointi.
Jatkossa käyttäjä saa varmennusmerkin tilinsä yhteyteen maksamalla kuukausimaksun. Kuva: NurPhoto / AOP
Linnea Virtanen

Sosiaalisen median alusta Twitter on aloittanut torstaina vanhojen sinisten varmennusmerkkien poistamisen tunnettujen käyttäjien tilien yhteydestä.

Tunnettujen käyttäjien tilien yhteydessä olleet varmennusmerkit ovat alun perin kertoneet siitä, että käyttäjien henkilöllisyydet on varmistettu. Varmennuksen oli saanut täyttämällä hakemuksen.

Käytäntö kuitenkin muuttui viime marraskuussa, kun miljardööriyrittäjä Elon Musk ilmoitti varmennettujen Twitter-tilien muuttuvan maksullisiksi. ”Twitter Blue” nimeä kantavassa uudistuksessa kuukausimaksun maksaneet käyttäjät saavat tileilleen varmennusmerkin sekä joitakin lisäominaisuuksia.

Uudistus kuitenkin herätti kritiikkiä, eikä maksullisia varmennusmerkkejä otettu kaikissa piireissä avosylin vastaan. Ongelmana nähtiin, että uudistus vaikeuttaa entisestään todellisten Twitter-tilien erottelun valetileistä. Uudistuksen myötä varmennuksen voi ostaa käytännössä kuka vain.

Varmennusmerkit katosivat julkimoiden tileiltä

Perjantaina Twitterin seuratuimmista julkisuuden henkilöistä esimerkiksi Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin ja poptähti Justin Bieberin varmennusmerkit olivat kadonneet. Myös poptähdistä Beyoncén ja Lady Gagan sekä jalkapalloilija Cristiano Ronaldon käyttäjätileillä ei näkynyt varmistettua statusmerkintää.

Musk päätyi myös itse maksamaan joidenkin julkisuuden henkilöiden varmennukseen vaadittavat kuukausimaksut. Musk kertoi Twitterissä maksaneensa kirjailija Stephen Kingin, koripallotähti LeBron Jamesin ja näyttelijä William Shatnerin tilien kuukausimaksut. King ja James olivat aiemmin kertoneet, etteivät aio maksaa kyseistä maksua.

Erilaisten varmennusmerkkien joukko on myös kasvanut, eli varmennetun käyttäjän voi erottaa myös muusta kuin sinisestä merkistä. Valtiollisesta tai monitahoisesta organisaatiosta kertova harmaa varmennusmerkki on ilmestynyt muun muassa Yhdysvaltain valtionjohdon ja presidentti Sauli Niinistön tilien yhteyteen.

Kultaiset merkit taas kertovat tilin kuuluvan viralliselle organisaatiolle.

Suosittelemme sinulle