Eduskunnasta pudonnut keskustan entinen kansanedustaja, keskustan Mikko Kärnä ei päässyt jatkoon varsinaissuomalaisen Marttilan kunnanjohtajan haussa.
Kärnä valittiin eduskuntaan vuonna 2019 Lapin vaalipiiristä. Tänä keväänä hän vaihtoi Helsingin vaalipiiriin, mutta ei tullut enää valituksi.
Kärnä toimi Enontekiön kunnanjohtajana ennen valintaansa eduskuntaan.
Ohjausryhmä päätti perjantaina lähettää soveltuvuusarviointiin Liedon teknisen johtajan Anne Ahtiaisen, Taivassalon vt. kunnanjohtaja Marja Tuohimaan ja rehtori Pauli Karihtalan.
Torstain ja perjantain aikana tehtävään haastatellut hakijat olivat Anne Ahtiainen, Marja Tuohimaa, Pauli Karihtala, Mikko Kärnä ja Katri Saari.