Huonosta urheilijasta huippuvalmentajaksi

Maso Lehtonen, 34, istuu pienessä ja nuhjuisessa Lappi Areenan valmentajan huoneessa Rovaniemellä. On Mestiksen pronssipelin jälkeinen perjantai. Tiistaina muuttokuorma suuntaa kohti Hämeenlinnaa, missä odottaa uusi työ ja uusi joukkue; liigajoukkue. Siitä Lehtonen ei ollut osannut edes unelmoida.

– Kun valmensin junnuja, mietin, että olisi mahtavaa olla joskus Mestis-valmentaja. Sitä unelmaa olen saanut elää jo kuusi vuotta ja olen siitä äärimmäisen kiitollinen, Lehtonen kertoo.

Vielä pari vuotta sitten liigajoukkueen päävalmentajan paikka olisi ollut liikaa; olenko tarpeeksi hyvä, kestääkö pää? Nyt Lehtonen tietää, että sekä taidot että henkinen kantti riittävät.

Hänellä on takanaan kaksi Mestis-mestaruutta ja kaksi pronssia. Niistä jälkimmäiset ovat Rovaniemeltä, jossa seura ei ollut koskaan aiemmin yltänyt Mestiksen välieriin.

Lehtonen on tyytyväinen. Kaksi vuotta sitten hän solmi Rovaniemen kiekon kanssa kolmivuotisen sopimuksen, jonka aikana toimintaa oli tarkoitus kehittää järjestelmällisesti. Ensimmäisellä kaudella tavoite oli pysyä sarjassa, toisella päästä pudotuspeleihin ja kolmannella sijoittua neljän parhaan joukkoon.

Mutta kolmatta kautta ei tule. Sen Lehtonen tiesi jo viime syksynä sopiessaan seuran kanssa siirto-option käyttämisestä.

– Uskon, että seura onnistuu uusien valmentajiensa kanssa tekemään muutostyön (loppuun) ilman minuakin. Siksi on hyvä mieli lähteä, hän selittää.

Matias Lehtonen sai Maso-lempinimen jäällä jo alle kouluikäisenä. Nimi on kulkenut hänen mukanaan siitä lähtien; ensin kiekkokaukaloissa maalivahtina, sitten vaihtopenkin takana valmentajana. Nimi, joka on ollut viime vuodet yhä useamman ihmisen huulilla.

Lehtonen oli omien sanojensa mukaan huono urheilija. Priorisointi unohtui, kun muut asiat kiinnostivat enemmän.

– Harjoittelu jäi aina vajaaksi, enkä missään vaiheessa mitannut itsestäni irti sitä, mitä olisin voinut jääkiekkoilijana olla. Olin varmaan aika vaikea valmennettavakin ja ärsyttävä ihminen, Lehtonen muistelee.

Pelatessaan jääkiekon kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Suomi-sarjassa Lehtonen mietti, mitä haluaisi elämältä. Aiemmin sivutyönä kiinnostanut valmentaminen sai hänet lopulta päättämään oman peliuransa.

– Olin koko ajan miettinyt, että alan valmentaa sitten, kun en enää pelaa. Jossain vaiheessa älysin, että miksei se voisi olla päätyö.

Muutos pelaajasta valmentajaksi tapahtui nopeasti. Lehtonen pelasi viimeisen ottelunsa viikonloppuna. Alkuviikosta hän oli jo valmentamassa Heinolan kiekon U14-juniorijoukkuetta.

Samaan aikaan Lehtonen opiskeli Vierumäellä jääkiekkovalmennusta. Hän imi koulunpenkillä oppia muun muassa Slovenian maajoukkuetta valmentaneelta Kari Savolaiselta, Naisleijonia valmentaneelta Pasi Mustoselta ja Suomen maajoukkuetta valmentaneelta Erkka Westerlundilta.

Luonnollisin valinta olisi tietysti ollut ryhtyä maalivahtivalmentajaksi, olihan Lehtonen viihtynyt tolppien välissä pienen ikänsä.

– Se oli ensimmäinen vaihtoehto. Mutta sitten tajusin, kuinka pitkäveteistä se on. Siinä hiotaan pieniä yksityiskohtia, joten se vaatii kärsivällisemmän persoonan, Lehtonen tiedosti.

Hän myöntää, että temperamenttia löytyy ja joskus tavarat lentelevät niin pelaajien kuin valmentajienkin kopissa. Menneellä kaudella Lehtonen hankki itselleen ulosajon (Mestis) ja kahden ottelun toimintakiellon asiattomasta kielenkäytöstä ottelun erotuomaria kohtaan.

– Välillä läikkyy. Joku voisi sanoa, että pitäisi osata hillitä itsensä paremmin, mutta tavallaan pidän myös siitä, että ollaan täysillä oma itsensä.

Valmistuttuaan koulusta Lehtonen jäi vielä paikkakunnalle valmentamaan Vierumäki Unitedin U20-joukkuetta. Joukkue nousi Suomi-sarjasta Mestikseen ja sijoittui heti kolmen parhaan joukkoon. Silloin Lehtonen ymmärsi, että valmentajan työllä olisi mahdollista tienata leipä pöytään myös jatkossa.

Vuonna 2017 Lehtonen siirtyi valmentamaan Imatran Ketterää, joka pääsi nousemaan Mestikseen Kajaanin Hokin hakeuduttua konkurssiin. Ensimmäisellä kaudella joukkue eteni puolivälieriin ja Lehtoselle myönnettiin Vuoden valmentaja -palkinto. Seuraavina vuosina joukkue voitti kaksi Mestis-mestaruutta ja koronavuonna 2020 Mestiksen runkosarjan.

Lehtosen valmentajantaidot olivat kiistämättömät ja sen huomasivat myös muut Mestis-valmentajat. Lehtonen uskoo, että hän muuttui nopeasti muiden silmissä sympaattisesta nousijasta ja ”kivasta jätkästä” uhaksi.

– Ensimmäisenä Mestis-vuonna kaikki tervehtivät, halailivat ja toivottivat tervetulleeksi joka paikkaan, toisena vuonna puolet ei enää edes morjestanut, hän muistelee.

Nuorelle valmentajanalulle oli vaikeaa, kun ei yhtäkkiä ollutkaan toivottu persoona. Ympäristön tuki oli tärkeää.

– Hain hyväksyntää, kun en ollut itsekään aivan varma, että olenko oikeassa paikassa.

Moni uskoi Lehtosen siirtyvän jo parempiin ja isompiin kuvioihin, mutta hän itse tiesi, ettei ollut vielä valmis Liigaan. Pelireissuilla Rovaniemeen ihastunut Lehtonen päätti suunnata Napapiirille. Hänen pitäisi vielä kehittyä.

Tehtiin kolmivuotinen sopimus, jonka tavoitteena oli kehittää seura taistelemaan Mestiksen mitalisijoista. Lehtonen halusi joukkueelleen työrauhan.

Hän tietää, ettei yhtäkään joukkuetta valmenneta mestaruuteen hetkessä. Mestaruus itsessään ei myöskään yksinään takaa menestystä. Mutta kun tehdään oikeita asioita, menestys seuraa kyllä perässä, Lehtonen kertoo.

– Ymmärrys siitä, ettei voi tulla uuteen paikkaan ja muuttaa sata asiaa samantien, koska siten ihmiset tukehtuvat. Ollaan laskettu, että voidaan muuttaa arjessa maksimissaan yksi tai kaksi asiaa kuukaudessa, hän selittää.

Lehtonen keräsi ympärilleen valmennustiimin, joka paikkasi hänen puutteitaan. Ihmisiä, jotka olivat järjestelmällisiä ja pysyvät suunnitelmassa. Ja osasivat suunnata päävalmentajan energian oikeisiin asioihin.

– Olen edelleen vähän taiteilijapersoona. Välillä ajatukset ja suunnitelmat sinkoilevat ja vaihtuvat, Lehtonen tiedostaa.

Myös kollegojen keskustelutaito, haastaminen ja palaute ovat tärkeitä. Joinakin päivinä valmentajakin on heikko, Lehtonen myöntää.

– Minulle on tärkeää, että apuvalmentajat voivat sanoa, kun lähtee ihan laukalle.

Kahden Rovaniemellä vietetyn vuoden jälkeen Lehtosen tie vie viimein Liigaan. HPK:n päävalmentajan paikka on hänelle unelmien täyttymys.

– Nyt pääsen mittauttamaan itsestäni kaiken irti. Olen ainakin saanut mahdollisuuden näyttää, Lehtonen ennakoi.

Vaikka pesti HPK:n päävalmentajana alkoi virallisesti vasta tänään perjantaina, kun Lehtonen esiteltiin Hämeenlinnassa seuran kannattajille, on tulevan kauden eteen tehty töitä jo kuukausia salassa, matalalla profiililla. Kaikessa hiljaisuudessa hän on rakentanut joukkuetta, jonka toivoo menestyvän suomalaisen jääkiekon korkeimmalla sarjatasolla.

Monia menestyneitä joukkueita vuosien varrella kasannut Lehtonen tietää, että hyvä tiimi kasataan kokemuksesta ja voittamisen kulttuurista sekä nuoremmista pelaajista, joissa nähdään potentiaalia kehittyä. Mukaan tarvitaan myös sisäistä johtajuutta ja kyky venyä.

– Vanha totuus on, että joukkuetta mitataan vaikeina hetkinä. Niissä hetkissä tilanteen ymmärtäminen, siitä nouseminen ja opin ottaminen, niissä on voittamisen siemen.

Lehtosen sopimus HPK:ssa kestää kolme vuotta, mutta niin pitkälle hän ei vielä suunnittele. Muuttuvia tekijöitä on liikaa; yhdetkin potkut tai seuran konkurssi voivat muuttaa suuntaa.

Ja jos tavoite on jossain muualla kuin nykyhetkessä, voiko siitä saada kaikkea irti?

– Tiedän, että jos pyrin kehittymään ja tulen joka päivä paremmaksi, niin todennäköisesti pääsen joko ennemmin tai myöhemmin eteenpäin. En halua suunnitella liikaa. Elämässä hienointa on se, kun en tiedä, mitä huomenna tapahtuu.