Lakkautusuhan alla ollut Vanhainkoti Kullaankoto Ulvilassa on saanut lisäaikaa.
Aluehallitus päätti tänään kokouksessaan yksimielisesti, että vanhainkoti Kullaankodon sekä Harjavallassa toimivan palvelukoti Hopearannan toimintoihin liittyvät asiat tuodaan päätettäväksi palveluverkkoselvityksen valmistumisen jälkeen osana palveluverkosta päättämistä.
Palvelukoti Hopearannan toimintaa puolestaan on suunniteltu siirrettäväksi Harjavallasta Attendolta vuokrattavaan hoivakoti Keinulaan Nakkilaan.
Hyvinvointialueen palveluverkkoselvityksen on tarkoitus valmistua syksyyn mennessä.
Porin perusturva pohti Kullaankodon lopettamista jo viime vuonna, mutta asiasta päättäminen siirtyi hyvinvointialueelle.
Perusteena on, että Kullaankoto on pieni, kustannuksiltaan kallis ja sijainniltaan haasteellinen.
Lopettamisaikeet herättivät jo tuolloin voimakasta vastustusta Ulvilassa. Vanhainkodin puolesta kerättyyn kunta-aloitteeseen tuli yli tuhat nimeä.