Jätevesien koronavirusseurannan perusteella koronatartuntojen määrä on kasvanut hienoisesti Jyväskylässä viimeisen kuukauden aikana. Viikoittaisessa seurannassa koronavirusta on esiintynyt maalis-huhtikuussa Jyväskylän jätevesissä hieman alkuvuotta enemmän.
Vuoden vaihteeseen verrattuna koronavirustilanne on jätevesiseurannan perusteella silti edelleen rauhallinen.
Sen sijaan sairaalahoitoon hakeudutaan koronatartunnan takia Keski-Suomessa enää harvoin. Esimerkiksi Sairaala Novassa koronatartunnan vuoksi hoitoon on tämän vuoden aikaan tullut vain yksittäisiä potilaita.
Jotkut ovat tarvinneet myös tehohoitoa, mutta sairaalan johtajan Juha Palonevan mukaan tapaukset ovat olleet yksittäisiä.
– Joinakin päivinä voi yksi potilas olla teho-osastolla hoidossa tai seurannassa. Useammasta samanaikaisesta koronapotilaasta ei kuitenkaan olla enää tämän vuoden aikana puhuttu, sanoo Paloneva.
Sairaalassa koronatauti ei ole enää viime kuukausina aiheuttanut kuormitusta.
– Viime kuukausina ei oikeastaan ole tapahtunut muutosta. Mitään merkittävää potilaskuormitusta ei tämän suhteen ole, hän sanoo.