Lapuan kaupungin valtuustoryhmät ovat sopineet uuden uimahallin paikasta. Lapuan uusi uimahalli rakennetaan Kiviristin alueelle eli vanhan lukion tontille.
Valtuustoryhmien päätös oli yksimielinen, kertoo Lapuan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki:
– Päätös syntyi ehkä aikaisemmin kuin odotimmekaan. Erilaisia näkemyksiä oli alussa, mutta tähän päädyttiin. Päätös syntyi luonnollisesti ja helposti. Tästä on hyvä mennä eteenpäin.
Kaavoitusprosessi alueelle pääsee nyt alkamaan ja uimahallitoimikunta voi jatkaa suunnitelmiaan hallin rakentamiseksi.
Jäätteenmäen mukaan paikan ratkaisi ennen kaikkea keskeinen sijainti, joka on lähellä lukiota ja jalkapallokenttää. Myös tontin koko oli passeli.
– Se on sen kokoinen tontti, että siihen on helppo katsoa miten rakennus saadaan siihen sopimaan.
Kaupungintalon naapuruus ei tule kyseeseen
Muita esillä olleita paikkavaihtoehtoja Lapuan uudelle uimahallille ovat olleet nykyisen uimahallin paikka, entisen Matkahuollon tontti kaupungintalon vieressä sekä Patruuna-areenan viereinen tontti.
Kaupungintalon viereisen tontin valinnan esteeksi tuli Anneli Jäätteenmäen mukaan ennen kaikkea se, että arvorakennuksen vieressä uimahallin vaatimukset olisivat kasvaneet.
– Me lapualaiset haluamme, että kaupungintalolla on tilaa hengittää. Siihen ihan lähelle ei haluttu rakentaa aivan toisenmallista rakennusta.
– Jos siihen olisi rakennettu, varmasti suunnittelukustannukset olisivat paljon suuremmat, koska pitää rakentaa arvokkaaseen miljööseen sopiva arvokas, kaunis rakennus, Jäätteenmäki arvelee.
Valtuustoryhmät tapasivat viime viikolla ja valtuustoryhmien puheenjohtajat keskustelivat uimahallista maanantaina. Asia menee nyt kaupunginhallitukseen tiedoksi. Kaupunginvaltuuston päätettäväksi uimahalliasia tulee myöhemmin kaavaesityksenä.
– Toivottavasti päätös pitää. Enkä epäile sitä, koska tästä oli laaja yhteinen näkemys.
Lisää aiheesta:
Lapualle rakennetaan uusi uimahalli, jonka hintakatto on kymmenen miljoonaa euroa