Formula 1 jatkuu kuukauden tauon jälkeen tulevana viikonloppuna Azerbaidžanin Bakun katuradalla. Mukana on merkittäviä uudistuksia, kun viikonlopun yhteydessä ajettava sprinttiformaatti on kokenut isoja muutoksia.
Muutaman kerran kaudessa ajettavat sprinttikisat ovat olleet käytössä vuodesta 2021 lähtien. Lauantaina ajettava sprinttikisa on sanellut aiemmin normaalisti sunnuntaina pidettävän pääkisan lähtöjärjestyksen. Tulevasta viikonlopusta lähtien sprintin tuloksilla ei ole kuitenkaan merkitystä siihen järjestykseen, josta sunnuntain kisaan lähdetään.
Kansainvälinen autoliitto FIA tiedotti muutoksesta tiistaina. Aika-ajo ajetaan sprinttiviikonlopulle tyypilliseen tapaan perjantaina ja se määrittää sunnuntain kisan lähtöjärjestyksen. Ennen aika-ajoja perjantaina ajetaan ainoat vapaat harjoitukset.
Toinen merkittävä muutos on, että lauantaina ennen sprinttikisaa ajettava harjoitussessio jää pois. Sen tilalla on lyhennetty aika-ajo, joka määrittää lähtöjärjestyksen sprinttikisaan. Sprinttiformaatti on siis tästä lähtien oma kisansa.
Normaalissa aika-ajosysteemissä ensimmäinen osio kestää 18, toinen 15 sekä kolmas ja paalupaikan ratkaiseva osio kymmenen minuuttia. Sprintin aika-ajoissa vastaavat kestot ovat 12, kymmenen ja kahdeksan minuuttia. Lisäksi jokaisessa osiossa on pakko käyttää uusia renkaita.
Koskaan aiemmin formula ykkösissä ei ole ollut kahta aika-ajoa saman viikonlopun aikana.
Parempaa kilvanajoa
Sprinttikisasta jaetaan viime vuoden tapaan pisteitä kahdeksalle parhaalle kuljettajalle. Ruutulipun ensimmäisenä ylittänyt kuljettaja saa kahdeksan pistettä ja kahdeksanneksi yltänyt yhden pisteen. Kaudella 2021 sprinttipisteitä sai vain kolme nopeinta kuljettajaa.
Sprinttiformaatti on hakenut siis parin viime vuoden aikana kovasti muotoaan. Pari vuotta sitten sprintin voittanut kirjautti nimiinsä viikonlopun paalupaikan.
Viime kaudella paalupaikka merkittiin kuljettajalle, joka voitti sprinttiviikonlopun aika-ajon. Aiemmin sprinttikisoja on kritisoitu siitä, etteivät kuljettajat uskalla ottaa siinä riskejä pääkisan asetelmia ajatellen. Uudella päätöksellä tähdätään siihen, että kuljettajat uskaltavat ajaa sprinteissä totisemmin.
Kauden muut sprinttikisat ajetaan Itävallassa, Belgiassa, Qatarissa, Austinissa Yhdysvalloissa sekä Brasiliassa.