Hyppää sisältöön

Kainuussa on 2 968 työtöntä työnhakijaa – lomautettujen määrä on kasvanut

Maaliskuun lopussa työttömiä oli lomautetut pois lukien edelleen kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, yhteensä 2 580.

TE-toimisto
Maaliskuun aikana uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin te-toimistoihin ja kuntakokeiluihin Kainuussa seitsemän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kuva: Antti Haanpää / Yle
Tiia Korhonen

Kainuun työttömyys väheni vuoden takaiseen verrattuna yhtäjaksoisesti maaliskuusta 2021 helmikuuhun 2023, mutta viime kuukausina kehityksessä on ollut käännettä lievästi heikompaan suuntaan, selviää Kainuun ely-keskuksen tuoreimmasta työllisyyskatsauksesta.

Kainuussa oli maaliskuun lopussa 2 968 työtöntä työnhakijaa, mikä on kuusi henkilöä vuoden takaista enemmän. Taustalla on etenkin lomautettujen määrän kasvu. Lomautettuja oli 24 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Työttömiä oli lomautetut pois lukien edelleen kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, yhteensä 2 580. Myös pitkäaikaistyöttömyyden väheneminen jatkui. Maaliskuun lopussa Kainuussa oli pitkäaikaistyöttömiä 23 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Myös muualla maassa maassa työttömyydessä on havaittavissa vastaavaa kehitystä ja koko maassa työttömiä työnhakijoita oli yksi prosentti viime vuotta enemmän.

Työpaikkoja paljon tarjolla, mutta tekijöistä on pulaa

Te-toimistoihin ja kuntakokeiluihin ilmoitettiin Kainuussa maaliskuun aikana 1 372 uutta avointa työpaikkaa, mikä on seitsemän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin palvelu- ja myyntityöntekijöille sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille.

Tekijöistä on edelleen pulaa alalla kuin alalla. Vaikeinta oli löytää informaatio- ja tietoliikenneteknologian asiantuntijoita, opettajia ja muita opetusalan erityisasiantuntijoita sekä suojelu- ja vartiointityöntekijöitä.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta, eli työttömyysaste, oli Kainuussa kuun lopussa 9,7 prosenttia, mikä on 0,1 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten. Koko maassa työttömyysaste oli 9,6 prosenttia.

Aiheesta voi keskustella 27. huhtikuuta kello 23 asti.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.

Suosittelemme sinulle