Hyppää sisältöön

Jättiyllätys lähellä NHL:n pudotuspeleissä – Coloradon supertähtien temput kielivät kovasta turhautumisesta

Coloradon tappioasemaa ottelusarjassa Seattlea vastaan ei voi pelitapahtumien perusteella pitää edes yllätyksenä. Asiantuntija Ismo Lehkonen selittää, mistä on kysymys.

Coloradon pelaajat istuvat vaihtopenkillä päävalmentaja Jared Bednarin edessä.
Jared Bednarin luotsaama Colorado on tuskaillut monella eri osa-alueella NHL:n ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Kuva: Getty Images
Tommi Seppälä

Yle näyttää viikonloppuna ottelun New York Rangers – New Jersey Devils. Ottelu suorana TV2:ssa ja Yle Areenassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 03.00 Suomen aikaa.

Laajennusjoukkue Seattle Kraken on rakentamassa NHL:n pudotuspeleissä huimaa yllätystä. Toista kauttaan liigassa pelaava joukkue haki 3–2-voiton Colorado Avalanchesta ja siirtyi ensimmäisen kierroksen ottelusarjassa 3–2-johtoon.

Hallitseva Stanley Cup -mestari Colorado on yhden tappion päässä kesälomasta. Sen on pakko voittaa sarjan seuraava ottelu lauantaina vieraskaukalossa.

Miten voi olla mahdollista, että jättimäisenä altavastaajana pudotuspeleihin lähtenyt Seattle on kääntämässä sarjaa edukseen? Pelitapahtumien perusteella Krakenin johto ei ole edes suuri yllätys.

– Neljässä pelissä viidestä Seattle on ollut kiistatta parempi, jääkiekkoasiantuntija Ismo Lehkonen sanoo.

Seattle on rummuttanut kurinalaista ja aktiivista karvauspeliään laadulla läpi sarjan. Kraken on toistaiseksi edellä lähes kaikissa mahdollisissa tilastoissa: kiekon hallinnassa, laukauksissa, maaliodottamissa, maalipaikoissa, erikoistilannepelaamisessa ja maalinteon tehokkuudessa.

Niin ja maalivahtipelissä.

Kuuntele Ikan änäri -podcastin uusin jakso, jossa puhutaan pudotuspelien tuomarilinjasta:

Seattlen pelaajat juhlivat voittoa jäällä.
Seattle Kraken nappasi tärkeän vierasvoiton Denverissä ja on voiton päässä jatkopaikasta. Kuva: Getty Images

Loukkaantumisten ja muiden henkilökohtaisten ongelmien raatelema Colorado pelaa todella rikkinäistä kautta. Seattle sen sijaan on ennen muuta ehjä joukkue.

Krakenilta ei löydy supertähtien yksilötaitoa, mutta sillä on neljä erittäin tasaista ketjua, jotka toteuttavat pelitapaa erinomaisesti.

Coloradolla on Nathan MacKinnon, Mikko Rantanen, Cale Makar ja pari muuta kärkipelaajaa, mutta ei viime kauden syvyyttä pelaajistossaan. Kahden kärkiketjun takaa Colorado ei ole saanut vielä pudotuspeleissä yhtäkään maalia.

Coloradolla ei tahdo olla kahtakaan ketjua juuri nyt. Valtavia peliminuutteja läpi kevään pelannut kakkossentteri J.T. Compher vaikuttaa väsähtäneeltä, eikä hänen ympärilleen ole saatu rakennettua toista tehoyksikköä.

Kaiken kruunuksi tärkeä venäläislaituri Valeri Nitshushkin vetäytyi joukkueen toiminnasta henkilökohtaisiin syihin vedoten.

Loukkaantunut kapteeni Gabriel Landeskog ei ole pelannut eikä pelaa koko kaudella yhtäkään peliä.

– Nitshushkinin lähdöllä on valtava merkitys. Hän jättää sinne aikamoisen loven. Se, mistä ei myöskään valmennuksen taholta juuri puhuta, on, että jotkut saattoivat palata sairastuvalta jopa hieman liian aikaisin. Siellä on koko ajan pari puolustajaa, joiden kanssa jännitetään joka päivä, saadaanko jätkät lääkityksellä illaksi kasaan, Lehkonen toteaa.

– Kärkipelaajat ovat kovalla kulutuksella ja kokoonpano on ohut.

Kurittomuutta ilmoilla

Loukkaantumisten taakse Colorado ei voi silti paeta. Hämmentävintä on, miten Avalanchen tasoinen joukkue on voinut jäädä jalkoihin viidellä viittä vastaan pelattaessa.

– Seattlen karvauspelaaminen on todella hyvällä tasolla ja he saavat oikeasti Coloradon puolustajat pulaan. Sieltä ei tule laatusyöttöjä keskustaan. Yksi asia, mitä Colorado lisäksi toisteisesti tekee, on kiekkojen jättäminen linjan etupuolelle. Jos ringettiviivan kohdalta peli kääntyy 20 kertaa omiin, siinä on 15 kertaa liikaa, Lehkonen näkee.

Samaan aikaan Colorado on alkanut lipsua itselleen tyypillisestä kurinalaisuudesta. Neljännessä ottelussa tähtipuolustaja Cale Makar hölmöili itselleen yhden ottelun pelikiellon taklattuaan tarpeettomasti ja vaarallisesti vihellyksen jälkeen Jared McCannia.

Torstaina Nathan MacKinnon alkoi paiskoa mailallaan kaukalon laseja kesken pelin, koska tuomari ei viheltänyt tilanteessa Seattlelle jäähyä. Hidas vaihtoon meneminen meuhkaamisen vuoksi johti siihen, ettei MacKinnonista vaihtanut Compher ehtinyt ajoissa omalle alueelle ja Seattle iski tärkeän 2–1-maalin.

– Pääsin kaverilta karkuun, ja hän veti minulta jalat alta. En tiedä, mitä minun olisi pitänyt tehdä. Ei nyt ole vuosi 1975. Se oli kampitus. Minun olisi kuitenkin pitänyt pystyä pitämään malttini, joten se meni minun piikkiini, MacKinnon kuittasi medialle turhautuneena pelin jälkeen.

Nathan MacKinnon menetti malttinsa, meni myöhässä vaihtoon ja pian Seattle oli tehnyt 2–1-johtomaalin.

Coloradon kollektiivisesta olemuksesta on alkanut huokua voimakas tuska.

– Joskus lähtee lapasesta pelaajilla, jotka niin kovasti haluavat olla ratkaisemassa. Tämä on kovaa oppia. Maalin peli ja tuollaisen vuoksi napsahti omissa. Eiköhän MacKinnon fiksuna jätkänä ollut itsekin, että huppista. Kovalla kädellä tällaisista virheistä rangaistaan, Lehkonen sanoo.

– Onhan se selvää, että heillä alkaa nyt tuska näkyä. Tässä kuitenkin pelataan sarjaa, mistä heidän piti ilman muuta mennä jatkoon.

Kunnia Seattlelle

Kunnia tilanteesta pitää kuitenkin antaa Seattlelle. Yli sata pistettä runkosarjassa kerännyt joukkue on lähtenyt rohkeasti kaatamaan hallitsevaa mestaria puolustamalla eteenpäin ja ottamalla aloitteet omiin käsiin.

Yhtenäisyys, sitoutuneisuus ja kurinalaisuus ovat kantaneet ryhmän pitkälle.

– Tämä mullistaa ajattelua, että altavastaajan pitäisi pelata poltetun maan taktiikalla. Heillä on luisteluvoimainen joukkue, joka ei ole jäänyt passiivisesti odottelemaan, vaan halunnut selkeästi määrätä tempon ja olla isäntä. Heillä on hyvä neljän ketjun rotaatio, ja puolustajat pelaavat hyvin. He saavat jatkuvasti Coloradon avauspelaamista rikottua, Lehkonen kehuu.

Yksi esimerkki Lehkosen mainitsemasta kiekollisen pelin huolimattomuudesta. Ensin Mikko Rantanen antaa heikon syötön ja vain muutamaa sekuntia myöhemmin Denis Malgin. Seattle kääntää jälkimmäisestä itselleen 2–1-ylivoimahyökkäyksen.

Tätä kurinalaista 200 jalan rummutusta on Seattlelta luvassa lauantainakin, mutta mitä pitää Coloradon muuttaa, jotta se välttäisi sensaatiotappion jo ensimmäisellä kierroksella?

– Kärkipelaajien pitää nyt oikeasti ottaa haaste vastaan, kun heitä pelataan tosissaan pois. On kiva katsoa, ketkä nyt kuutospelin helvetillisessä metelissä pystyvät vielä kiristämään vyötä. Kahden suunnan pelaaminen pitää olla laadukasta ja kiihkon hallittua. Nyt ei voi yhtään lähteä lapasesta, sillä jokainen vaihto merkitsee, Lehkonen ohjeistaa.

Suosittelemme