Hyppää sisältöön

Käräjäoikeus: poika ampui isänsä keittiön pöydän ääreen – asetta oli käytetty aiemmin sikojen lopettamiseen

Riidatonta oli, että ase laukesi tuomitun kädessä. Käräjäoikeus punnitsi, oliko uhrin surmannut laukaus tahallinen. Ampuja tuomittiin yli kahdeksan vuoden vankeuteen.

Hämeenlinnan oikeustalon sisäänkäynti, etualalla kyltti, jossa teksti oikeustalo, hallinto-oikeus, käräjäoikeus, ulosottovirasto.
Arkistokuva Kanta-Hämeen oikeustalolta. Kuva: Nina Keski-Korpela / Yle
Teemu Kammonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kanta-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut tammelalaisen miehen taposta kahdeksan ja puolen vuoden vankeuteen.

Oikeus katsoi miehen ampuneen isäänsä marraskuussa 2022 tahallaan takaapäin päähän. Surma tapahtui uhrin kotona.

Tuomittu mies myönsi oikeudessa käsitelleensä asetta, jonka laukaus surmasi uhrin. Hän kuitenkin kiisti, että laukaus olisi ollut tahallinen ja sen tarkoituksena olisi ollut surmata.

Surmassa käytetty ase oli revolveri, jota hän ja uhri olivat käyttäneen muun muassa sikojen ja hevosten lopettamiseen. Heillä oli yhteinen eläintenkuljetukseen erikoistunut yritys.

Tuomittu mies oli tullut isänsä kotiin ja he olivat ryhtyneet puhdistamaan revolveria keittiössä. Miesten välille syntyi riita, jonka yhteydessä ase laukesi.

Uhri kuoli laukaukseen.

Tapahtuman jälkeen tuomittu mies poistui asunnosta ja lähti ajamaan Forssaan ilmoittautuakseen poliisille. Poliisiasema oli kuitenkin kiinni, jolloin hän soitti suljetun oven takaa hätäkeskukseen.

Oikeudessa oli riidatonta se, että revolveri oli laukauksen aikaan tuomitun kädessä ja sen luoti osui isää takaraivoon.

Tuomittu kiisti tahallisuuden, mutta myönsi kuolemantuottamuksen.

Käräjäoikeus tutki isän kotipihassa olleita valvontakameran tallenteita, joilla näkyy pojan saapuminen ja lähtö surmapaikalta.

Tallenne näytti pojan puhuneen poistuessaan puhelua. Soitto ei ollut hätäkeskukseen, josta tämä olisi pyytänyt apua isälleen. Hätäkeskukseen mies oli yhteydessä vasta Forssassa.

Oikeus tulkitsi tuomitun toiminnan siten, että hän ymmärsi aiheuttaneensa isänsä kuoleman ja haki apua ensisijassa itselleen, ei niinkään isälleen.

Rikospaikkatutkinnan mukaan ampumisen aikaan isä oli istunut keittiön pöydän äärellä siten, että osuma takaraivoon oli mahdollinen vain erikseen tähdättynä.

Näistä syistä käräjäoikeus ei uskonut tuomitun väitettä vahingonlaukauksesta.

Tuomitulla miehellä ei ollut lupaa aseeseen, joten miehen syyksi luettiin myös ampuma-aserikos.

Käräjäoikeuden tuomio ei vielä ole lainvoimainen.

Yle ei julkaise taposta tuomitun miehen nimeä suojellakseen uhrin omaisten yksityisyyttä.

Suosittelemme sinulle