Aamulla Roomaan, illalla Bangkokiin

Viime joulun nurkilla Niko Ikosella oli omituinen tilanne. Hänellä ei ollut yhtäkään lentomatkaa varattuna tulevaisuuteen.

Yleensä lentoja on tiedossa monta kymmentä. Olo oli tyhjä, Ikonen kertoo.

Lentojen määristä voisi kuvitella, että Ikonen lentää työkseen. Näin ei ole – Ikonen työskentelee it-alalla. Hän on aika stereotyyppinen it-alan ihminen. Rauhallinen ja silmälasipäinen.

Mutta työpäivän jälkeen Ikonen ei pyöräile crossfit-salille tai mene kotiin pelaamaan konsolipelejä. Hän suuntaa todennäköisemmin lentokentälle, koska harrastaa lentopisteiden keräilyä.

Joulun jälkeen Ikonen eli tyhjyydessä pari viikkoa, kunnes teki ”korjaavia toimenpiteitä”. Hän osti lennot Istanbulin kautta Meksikoon.

Tällä hetkellä tulevien lentojen lista on jo lähempänä normaalia, eli sellainen, millainen se oli ennen koronaa ja sotaa. Lentolippujen hinnat ovat viime aikoina vähän laskeneet, joten on kannattanut taas ostaa.

Kun harrastus oli uusi, siis vajaat kymmenen vuotta sitten, Ikosen vuosilentomäärät huitelivat pitkästi yli sadassa ja aikataulu oli tiukka.

Esimerkiksi yksi puolentoista kuukauden loma sisälsi kolme matkaa Australiaan ja yhden Yhdysvaltoihin sekä Japaniin. Lentoja ristiin rastiin, hän toteaa itsekin.

Kerran Ikonen lensi aamulla Roomaan, illalla takaisin Helsinkiin ja jatkoi siitä vaihtolennolla Bangkokiin. Se oli hyvä diili: Vaihdon ansiosta halvempi kuin suorat Helsinki-Bangkok-lennot, ja lisäksi tietysti enemmän lentopisteitä, koska lentoja oli useampi.

Ikosella on itse asiassa termi tällaiselle parhaalle mahdolliselle diilille: sweet spot.

Myös Meksikon-lento oli sweet spot. Sitä varatessa Ikonen halusi löytää käytössä olevilla pisteillä mahdollisimman pitkän lennon business-luokassa. Vaihtoehtoina olivat Ruanda ja Intia, mutta niihin lentää vain viisi tuntia. Päätös oli siis helppo, koska Meksikon-koneessa saa istua viisitoista tuntia.

Ikonen pohtii, kuinka lentämisen ansiosta ”maailma on auki” ja kysyy retorisesti: jos on mahdollista päästä vaikkapa Balille tai Intiaan 150 eurolla, niin miksi ihmeessä en lähtisi?

Hän kertoo ristiin rastiin lentelystä niin tyynesti, että on pakko kysyä hieman provosoivasti: oletko koskaan miettinyt, että onko tässä hommassa mitään järkeä?

Seuraa hetken pohdinta.

– Kyllä on joskus käynyt mielessä, että olisiko vähän vähemmälläkin pärjännyt.

Mutta ei ”vähemmällä” esimerkiksi ilmaston takia, kuten voisi helposti ajatella. Vaan ihan vain aikataulujen ja oman jaksamisen, ehkä myös rahan.

Mennään siis ilmastoasioihin vasta hetken päästä. Annetaan Ikosen ensin kertoa harrastuksestaan lisää. Lentopisteiden keräily ei nimittäin missään nimessä ole mikä tahansa yksinkertainen ajanviete. Parhaimmillaan se on käynyt lähes työstä.

Kun Ikonen vasta opetteli järjestelmiä, eli siis lentoyhtiöiden lentopistejärjestelmiä ja lentolippujen myyntijärjestelmiä, hän käytti viikoittain toista kymmentä tuntia näiden opiskelemiseen.

Mutta jos opiskelu ei niin nappaa, voi itselleen myös ostaa valmennusta lentopisteiden keräilyyn.

Lars F. Corsten vastaa videopuheluun Tallinnasta. Heti alkuun hän kuitenkin kertoo, että ei asu Tallinnassa.

– En asu missään, koska matkustan niin paljon, hän naurahtaa.

Corsten myy lentopistevalmennusta. Häneltä voi ostaa tunnin kestävän yksilövalmennuksen 200 dollarilla.

Halvempiakin palveluita on, mutta privaattisessio ”takaa epäilemättä suuren menestyksen, sillä asiakas tulee kohdatuksi yksilöllisesti ja syvällisesti”, myyntitekstissä kerrotaan.

Corsten kuvailee hänen ”valmennustaan” pikemminkin asiakkaiden lentomatkustamisen aktiiviseksi hallinnoimiseksi.

Näin siksi, että noin 70 prosenttia yrityksen asiakkaistaan ovat sellaisia, jotka vain ilmoittavat suoraviivaisesti haluavansa tietyn ”statuksen”, eli siis jonkun lentoyhtiön tietyn tason. Sitten Corstenin yritys etsii halvimman vaihtoehdon, varaa kaiken valmiiksi ja asiakas vain hoitaa kulut.

– Sanotaan, että lähetämme asiakkaan Frankfurtista Sao Pauloon. Ei hän sinne suoraan lennä. Hän lentää ensin Frankfurtista Tukholmaan, sitten takaisin Frankfurtiin, sieltä Zurichiin ja sieltä Sao Pauloon.

Corstenin mukaan hänen asiakkaillaan on yleensä ”enemmän rahaa kuin aikaa”.

– Tyypillinen tarina on, että asiakas on työmatkustamisen vuoksi saanut hopea- tai kultastatuksen. Mutta sitten hän huomaa, että on olemassa vielä korkeampi status. Ja sitten hän ottaa yhteyttä.

Eräs asiakas maksoi saman tien 50 000 euroa päästäkseen haluamalleen Lufthansan korkeimmalle tasolle. Kyseinen taso on yksi maailman vaikeimmin saavutettavista.

– Jos olen rehellinen: heillä on usein Porsche, Ferrari, vaimo, talo ja musta American Express, mutta tunteakseen itsensä vieläkin paremmaksi ja isommaksi, he haluavat myös korkeimman lentopistestatuksen. Se on statussymboli. Se on emotionaalinen asia. Ihmiset ovat huolissaan, kun ovat menettämässä tietyn statuksen.

Niko Ikosen ei ole tarvinnut turvautua valmennukseen. Parviäly toimii myös lentopisteiden keräilyssä.

Ikoselle isossa roolissa järjestelmien ymmärtämisessä on ollut lentopistekeräilijöiden yhteisö, joka keskustelee pääosin Flyertalk-nettisivustolla. Keskustelut käydään englanniksi, kuten ilmailualalla yleisestikin.

Flyertalkissa on käytännössä kaikille lentoyhtiölle omat alasivut, joiden takaa löytyy tuhansia eri keskusteluketjuja ja viestejä. Yleisimmin viestit ovat yksityiskohtaisia kysymyksiä esimerkiksi matkatavaroista, matkustusluokista tai vaihtolennoista. Erikseen on langat ”vakaville kysymyksille” ja ”höpöhöpö”-jutustelulle.

Eräs lanka on luotu sitä varten, että siellä voi onnitella Finnairin Platinum Lumo -tasolle päässeitä matkustajia. Se on korkein Finnairin tasoista, ja sille myös Ikonen kuuluu.

Lentodiilivinkkien lisäksi harrastajat keskustelevat paljon lentoyhtiöiden ja -kenttien palvelutasoista. Loungeista, tarjolla olevista erityisruokavalioista, lentokoneiden istuimista, muun muassa.

Ikonen vahvistaa, että pisteillä saavutettavat palvelut ovat useimmille lentopistekeräilijöille hyvin olennainen osa harrastusta. Ne ovat kuin palkintoja hyvin tehdystä työstä.

– Esimerkiksi se ensimmäinen samppanja lennolla on kyllä monelle tärkeä.

Lentopistekeräilijöitä onkin viime aikoina puhuttanut Finnairin ilmoitus lakkauttaa samppanjan tarjoilu Euroopan-lennoilla. Keräilijöiden Facebook-ryhmässä aiheesta on käytetty nimeä ”champagne-gate”.

Flyertalkissa puolestaan ”No more champagne…” -lanka keräsi parissa viikossa yli 25 000 sivulatausta ja 200 kommenttia.

Suomalaisia lentopisteharrastajia Ikonen tietää parisenkymmentä. Silloin tällöin he järjestävät tapaamisia.

Mutta mikä olennaista, Ikonen sanoo, on että lentopisteiden keräilyä voi harrastaa, vaikka lentäisi vain yhden tai kaksi lentoa vuodessa. Hänen mielestään pisteiden keräily kannattaa määritellä niin, että sen tavoite on maksimoida pisteiden määrä suhteessa käytettyyn rahamäärään – vaikka niitä lentoja olisi vain se yksi vuodessa.

Näin siksi, että on erikseen ne lentomatkustamista harrastavat, joiden tavoite on kerätä määrällisesti mahdollisimman monta lentoa. Tällaiset himolentäjät saattavat ”pomppia” vaikkapa kolme kertaa edestakaisin Tukholmaan yhtenä päivänä.

Ikonen pomppii tuolla tavoin harvemmin, sillä pistemäärää optimoivat suosivat yleensä mannertenvälisiä lentoja ja business-luokkaa.

Mutta miksi Ikonen ylipäätänsä harrastaa pistekeräilyä? Ja eikö hänen kannattaisi olla lentäjä tai hankkia ammatti, jossa saa matkustaa paljon, kerran lentokoneet niin viehättävät?

Itse asiassa Ikonen on lentäjä: hänellä on yksityislentäjän lupakirja. Mutta liikennelentäjäksi hän ei halua. Hän on tyytyväinen it-alan työhönsä ja sen mahdollistamaan elintasoon.

Pisteiden keräily on Ikoselle ennen kaikkea mieluinen harrastus, joka tuo vaativuutta varsinaiseen harrastukseen eli matkustamiseen.

Ikonen kokee pistekeräilyn pelinä.

Kuten usein peleissä, myös lentopistekeräilyssä on tavoitteena voittaa, tässä tapauksessa lentoyhtiöt ja niiden pistejärjestelmät. Käytännössä se tarkoittaa parhaiden diilien löytämistä, mutta myös järjestelmien heikkouksien ja porsaanreikien löytämistä ja hyödyntämistä.

– Paras vaihe harrastuksessa on usein jopa se lennon ostohetki. Kun on löytänyt lennon, joka sopii täydellisesti omiin käyttötarkoituksiin.

Mutta se ilmastonmuutos. Täytyyhän siitä kysyä.

Lentopistekeräilyä voi teoriassa harrastaa myös niin, että hiilijalanjälki on mahdollisimman pieni. Etenkin nykyaikana, kun puhelinsovellukset laskevat ja ilmoittavat hiilijalanjäljen pyytämättä.

Ikonen kertoo, että hän itse on usein valinnut Tukholmaan mennessä potkurikoneella lennettävän vuoron, ei suihkuturbiinikoneella, koska potkurikone saastuttaa vähemmän.

Mutta olisi tietysti aika ironista esittäytyä pientä hiilijalanjälkeä tavoittelevana lentomatkustuksen harrastajana.

Kyllä Ikonen sen tietää itsekin.

Hän esittelee lentopäiväkirjaansa, josta löytyy tunnuslukuja yhdeltä vuodelta: 115 lentoa ja 350 tuhatta lentokilometriä. Tämä tarkoittaa maapallon kiertämistä 8,8 kertaa ympäri ja 501 tuntia eli 21 kokonaista päivää lentokoneessa. CO2-päästöjä 40 tonnia.

Kyseinen lukema on peräisin Ikosen käyttämän lentopäiväkirjan päätöslaskurista. Kuitenkin esimerkiksi kansainvälisen siviili-ilmaisujärjestö ICAO:n ja päästökompensaatioita tarjoavan Atmosfair-järjestön laskurit antaisivat todennäköisesti huomattavasti tätä suuremman lukeman.

– Isoja lukuja siinä on. Sen voin sanoa.

Ikonen sanoo ymmärtävänsä, miksi lentomatkustamista paheksutaan. Ilmastopäästöt ovat mittavat ja käyttötarkoitus milloin mitäkin, hän toteaa.

Mutta lentohäpeää, sitä Ikonen ei tunne. Itse asiassa päinvastoin.

Ikonen on ylpeästi lentopistekeräilijä ja kertoo siitä avoimesti ja mielellään. Se lukee hänen Tinder-profiilissaankin.

– Ettei sitten tule epäselvyyksiä myöhemmin.

Onko lentäminen sitten leimattu Ikosen mielestä liian syylliseksi ilmastonmuutokseen?

Hän miettii hetken kantaansa ja vastaa sitten, että kyllä on. Hän perustelee vastaustaan muiden päästölähteiden kautta.

– Juuri Hesarissa oli juttu Venezuelasta ja romahtaneesta öljyteollisuudesta. Siellä metaania vaan vuotaa ympäriinsä, kun kukaan ei ylläpidä tuotantolaitoksia. Ja samanlainen meno on Azerbaidjanissa, tai oikeastaan melkein kaikkialla missä on ollut öljyteollisuutta ilman suurempia vihreitä aatteita. Niistä puhutaan vähemmän kuin lentämisestä.

Ikosen suuri toive on, että ympäristöongelmaan löydettäisiin ratkaisu teknologiaa kehittämällä. Kiinteä, päästöistä riippumaton vero olisi vain lisätuloa valtiolle ilman ympäristökannustimia, hän ajattelee.

– Jos Suomi löisi suuren lentoveron, suomalaiset lentäisivät muualta, luultavasti Tallinnasta.

Ikonen on rehellinen. Hän sanoo, että välttää ahdistumista asioista, joihin ei koe itse pystyvänsä merkittävästi vaikuttamaan. Siksi hän ei lue liikaa juttuja lentämisen ympäristövaikutuksista.

Ikonen ei ole törmännyt lentopistekeräilijöiden parissa keskusteluun lentämisen mittavista päästöistä.

– Tosin voi olla, että en ole vain huomannut keskustelua, koska en ole aiheesta niin kiinnostunut.

Puhutaan loppuun vielä rahasta. Vaikka järjestelmät ymmärtäisi täydellisesti, eivät lentopisteet sentään niin toimi kuin sijoitukset parhaassa tapauksessa: eli että kun niitä on paljon, niillä voisi elää jotenkin taloudellisesti riippumatonta elämää.

Tottakai keräily vaatii varallisuutta, etenkin alkuun, Ikonen toteaa.

Mutta tietysti keräilyssä voi kehittyä, kuten todettu. Järjestelmien opettelulla ja lentojen optimoinnilla saavutettava hyöty on Ikosen mukaan huomattava verrattuna tavallisen lentomatkustajan maksamiin hintoihin.

Ikoselle lentopistekeräilyn tekee lopulta kuitenkin mahdolliseksi it-ala ja ”mukava” palkka. Hän voisi tienata enemmänkin, jos haluaisi tehdä enemmän töitä.

Mutta ei halua. Ikonen on tehnyt valintoja.

Hän ajelee vanhalla Hondalla ja jakaa asunnon kämppiksen kanssa edullisella asuinalueella. Tai itse asiassa, ei asuinalue niin kovin edullinen ole, mutta asunto on, verrattuna ympäristöön.

Ikonen hymyilee tyytyväisenä kertoessaan vuokran määrän. Sweet spot siis sekin.

Korjaus 31.5. klo 11.03: Alun perin jutussa kerrottiin vain, että Ikosen lennot vuonna 2016 aiheuttivat 40 tonnin CO2-päästöt. Kyseinen lukema on peräisin Ikosen käyttämän lentopäiväkirjan päästölaskurista. Kuitenkin esimerkiksi kansainvälisen siviili-ilmaisujärjestö ICAO:n ja päästökompensaatioita tarjoavan Atmosfair-järjestön laskurit antaisivat todennäköisesti huomattavasti tätä suuremman lukeman. Lisätty tämä tieto juttuun.

Katso Perjantai-dokkari: Rakkaudesta reittilentoihin

Perjantai: Kerrankin kiva ilmastokeskustelu nähdään tänään Perjantai 28.4. kello 21.05 Yle TV1:llä. Vieraina Riikka Purra ja Risto Isomäki.

Voit keskustella jutusta 29.4. kello 23:een saakka.