Hyppää sisältöön

Porin puukotuksista epäilty mies vangittiin – uhrit valikoituivat sattumalta, uskoo poliisi

Miestä epäillään kahdesta tapon yrityksestä, laittomasta uhkauksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

Kaupan edessä eristysnauhaa ja poliiseja sekä poliisiauto,
Poliisi eristi pihlavalaisen kaupan edustan torstaina puukotusten jälkeen. Kuva: Mika Viljanen / Yle
Jenni Joensuu
Avaa Yle-sovelluksessa

Satakunnan käräjäoikeus on vanginnut Pihlavan torstaisista puukotuksista epäillyn miehen.

Vuonna 1978 syntynyt porilainen mies puukotti torstaina kahta henkilöä Porissa Pihlavan kaupunginosassa paikallisen marketin edustalla. Toisen puukotuksen jälkeen epäilty poistui kauppaliikkeestä Pihlavan terveysasemalle, jossa hän esitti uhkauksen henkilökunnalle ja tehosti uhkaustaan aidonnäköisellä aseella. Ase osoittautui myöhemmin ilma-aseeksi. Poliisi otti epäillyn kiinni terveysasemalta ilman vastarintaa.

Puukotusten uhrit ovat tämänhetkisen tiedon mukaan tekijälle tuntemattomia. Uhreilla ei ole välitöntä hengenvaaraa.

Lounais-Suomen poliisi tutkii tapahtunutta kahtena tapon yrityksenä, laittomana uhkauksena ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitona. Poliisin mukaan asiassa ei ole syytä epäillä terroristisessa tarkoituksessa tehtyä rikosta.

Epäillyllä ei ole Satakunnan käräjäoikeudessa aiempia rikostuomioita, mutta Ilta-Sanomat kertoi perjantaina, että mies on ollut kymmenistä rikoksista syytettynä muun muassa Varsinais-Suomen, Helsingin ja Espoon käräjäoikeuksissa.

Suosittelemme