Hyppää sisältöön

Vaivaako sinuakin ostoshäpeä? Kondomit, pekonipaketti ja jättisipsipussi ostoskorissa nostavat nolouden hien otsalle

Nykyisin intiimituotteet ostetaan itsepalvelukassoilta. Lisäksi ”ilmastosyntiset” tuotteet tuntuvat kiusallisilta. Ennen nolon olon synnytti velaksi ostaminen ja alkoholi.

Nainen seisoo supermarketin makeisosastolla ruskea paperikassi päässään. Kassiin on leikattu silmän reiät.
Karkki ja sipsit ovat tyypillinen nykyajan nolottava ostos, koska epäterveelliseksi mielletyn ruuan ostamista häpeillään enemmän kuin ennen. Kuva: Jari Pussinen / Yle
Kati Biström

Kondomit, inkontinenssisuojat, raskaustestit ja muut intiimituotteet ovat ostosnolouden klassikkoja. Se, että omaan yksityiselämään liittyvät asiat tai terveysvaivat tulevat näkyviksi muille, voi tuntua pistelevän kiusalliselta.

Prismassa työskentelevälle myyjä Justiinalle ilmiö on tuttu. Usein asiakkaiden nolostuminen näkyy kassalla näin:

– Kun ihminen tulee jonkun sellaisen tuotteen kanssa, jota hän nolostelee, niin se joko peitetään toisen tuotteen alle tai käännetään väärinpäin, ettei kassa huomaisi.

Justiina työskentelee jättimarketin kassalla ja on työssään aina esillä isolle joukolle ihmisiä, joten hän haluaa suojata yksityiselämäänsä esiintymällä jutussa pelkällä etunimellään.

Naismyyjä seisoo suuren supermarketin kassan ääressä ja hymyilee kameralle.
Justiinan havainnon mukaan miehet häpeilevät enemmän. Naisilla pitää pokka paremmin esimerkiksi kondomiostoksilla. Kuva: Jari Pussinen / Yle

Nolot ostokset, heikko moraali

– Kuluttajat rakentavat identiteettiään osin kulutusvalintojen kautta, halusivat tai eivät, sanoo yliopistotutkija Essi Pöyry Kuluttajatutkimuskeskuksesta.

Nykyään erilaiset terveelliset ja ilmastolle ystävälliset ruokavaliot ovat valtavasti esillä. Monista tuntuu, että ruokavalinnat kuvastavat omaa identiteettiä ja moraalia.

Aina ostokset eivät kuitenkaan ole linjassa sen kuvan kanssa, jonka itsestämme haluaisimme antaa itselle tai muille. Jos ihanneminä esimerkiksi syö harkitusti lähellä tuotettua, terveellistä ruokaa ja mieliteko kuitenkin ohjaa ostamaan pötkön saksalaista salamimakkaraa, voi se tuottaa mieleen ristiriitaa. Kiusallinen tunne tulee siitä, mitä myyjät tai toiset asiakkaat meistä ostosten perusteella luulevat.

Pöyryn mukaan kuluttamisen merkitys identiteetille saattaa korostua nykyään entistä enemmän, koska erilaisten osto- ja kulutusmahdollisuuksien ja -vaihtoehtojen määrä on lisääntynyt niin paljon.

Lisäksi suomalainen ruokakulttuuri on muuttunut vähemmän yhtenäiseksi ja niinpä kulutus- ja ruokavaliovalinnoilla on entistä helpompaa erottautua.

Tuorelihoja supermarketin lihatiskissä. Etualalla kylkirivejä.
Lihan ostamisen noloutta saatetaan helpottaa eräänlaisella arjen päästöhyvityksellä: jos ostoskärryyn valikoituu jokin ”ilmastosyntinen” tuote, on sitä kompensoidakseen otettava saman verran tai enemmän kunniallisiksi koettuja tuotteita, vaikkapa kasviksia. Kuva: Jari Pussinen / Yle

Tutkimusten mukaan ostoshäpeän tunteet ovat vaihtaneet kohdetta ajan kuluessa.

– Häpeä seksi- ja intiimituotteiden tai alkoholin ostamisesta tai velaksi ostamisesta on vähentynyt. Tilalle on kuitenkin tullut ympäristön kannalta kestämättömän tai epäterveellisen kulutuksen häpeäminen, sanoo Pöyry. Tällaisia nykypäivänä häpeää tuottavia ostoksia ovat esimerkiksi karkki, sipsit ja lihatuotteet.

Uudet ostotavat helpottavat piinaa

Takavuosina kondomien ostamisen häpeä synnytti niille oletettavasti kukoistavat postimyyntimarkkinat. Nykyään kaupan uudet kassavaihtoehdot helpottavat nolostelijoiden piinaa. Itsepalvelukassoilta tai verkkokaupasta hävettävät ostokset saa hankittua ilman kiusallista ihmiskontaktia.

– Intiimituotteita ostetaan itsepalvelukassoilta hieman enemmän verrattuna muihin kassatyyppeihin, sanoo kehityspäällikkö Ari Mäkelä K-ryhmästä.

Erimerkkisiä ja erivärisiä kondomipakkauksia kaupan hyllyssä.
Kondomien ja muiden intiimituotteiden ostamista hävetään nykyään vähemmän kuin ennen. Kuva: Jari Pussinen / Yle

Myös Prismassa työskentelevä Justiina on huomannut, että esimerkiksi kondomeja ostetaan enemmän itsepalvelukassoilta.

Kaupan kassamyyjän edessä nolostelu on toki aivan tarpeetonta.

– Niitä tuotteita tulee kassahihnalle koko ajan. Ei meille [myyjille] tule mieleenkään alkaa miettiä, mitä joku ostaa.

Yllättävän monenlaisten tuotteiden ostaminen voi nolottaa. Puoli seitsemän bongaili häpeää aiheuttavia tuotteita ruokakaupassa.

Mikä ostokokemus on tuntunut erityisen tuskalliselta? Voit keskustella aiheesta perjantaihin 25.5. klo 23 asti.

Suosittelemme