On tietenkin makuasia viettääkö vappunsa napapaidassa ja haluaako kohentaa juhlatunnelmaa pienellä dippauksella Havis Amandan pesuveden suomassa vaahtokylvyssä vai ottaako kevään vastaan Valpurinpäivän sillibrunssilla Helsingin Kaivopuistossa popliinitakki napitettuna ja kaulukset ylhäällä tuulensuojana.
Suotuisan viettotavan valintaan voi vaikuttaa sää. Nyrkkisääntö tänä vappuna on yksinkertainen: vappuaatto on suht surkea, vappupäivä jo lähes kohtuullinen.
Ylen meteorologin Matti Huutosen ennusteen mukaan matalapaine tuo vappuaatoksi sateita maan etelä- ja keskiosaan. Yöllä ja aamulla sateet voivat Huutosen mukaan olla maan keskiosaa myöten räntää tai lunta. Vappuyön aikana matalapaine tuo sateita myös pohjoiseen, missä sateet ovat lunta tai räntää.
Huutonen lupailee kuitenkin pientä lohtua: vappupäiväksi sateet väistyvät ja hetkisen aikaa on poutaisempaa. Ilo on kuitenkin lyhyt: lounaasta on vappupäivän iltaa kohti lähestymässä jo uusia sateita.
Kannattaa pukeutua niin, että märässäkin pärjää
Vappuatton lämpötilat ovat kalseita etelän kahdeksasta plusasteesta Kainuun kahteen plusasteeseen. Vappupäivänä etelässä päästään noin 11:een plusasteeseen. Pari astetta on luvassa Lapin käsivarteen.
Kannattaa laittaa jotain sateenpitävää päälle, jos mielii aattona riekkua niin sanotusti perinteisin menoin. Ja jos haluaa ylläpitää vapunpäivän ulkoiluperinteitä, riittää hieman kevyempi tuulensuoja ja kaulaliina. Myös aurinkorasvalle voi olla käyttöä.
Säämuistot tapaavat olla epätarkkoja, jonka takia vappu mielletään helposti surkeiden säiden keskittymäksi. Niin ei Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kuitenkaan ole.
Vappupäivän korkeimmat lämpötilat sahaavat samoilla lukemilla esimerkiksi Helsingissä kuin tämän vuosikymmenen kolmena aiempana vuonna. 2020 oli 9,6 astetta, 2021 oli 9,3 astetta ja 2022 oli 10 astetta.
Lumiset tai räntäsateiset vaput ovat harvemmassa kuin moni muistaakaan. Ilmatieteen laitoksen mukaan maan keski- ja pohjoisosien sateisina vappuina lunta sataa keskimäärin noin joka kolmantena ja Lapissa joka toisena sadevappuna. Oikein koleina vappuina myös etelässä voi tulla lunta tai räntää. Näin tapahtuu keskimäärin vain kerran kymmenessä vuodessa, tilastot kertovat.
Voit keskustella aiheesta 1.5. kello 23:een saakka.