Hyppää sisältöön

Ylen jakelussa häiriöitä Etelä-Pohjanmaalla

Vika johtui lähetinaseman sähköviasta.

Tiirismaan radiomasto alhaalta ylöspäin.
Lapuan lähettimessä on ollut sähkövika. Kuvassa Tiirismaan radiomasto. Kuva: Dani Branthin / Yle
Jari Strömberg
Avaa Yle-sovelluksessa

Ylen televisio- ja radiokanavien jakelussa oli häiriöitä Etelä-Pohjanmaalla lauantaina alkuillasta.

Ongelmat johtuivat sähköviasta Lapuan lähettimessä. Vika alkoi noin kello 18.00 ja jatkui vajaan tunnin.

Kello 18.46 mennessä suurin osa kanavista saatiin palautetuiksi ja Ylen jalkelutoiminnasta vastaavan Digitan mukaan kaikki kanavat saatiin toimimaan kello 1924.

Sähkövian syytä ei toistaiseksi tiedetä, kerrotaan Ylen viestinnästä.

Juttua päivitetty tiedolla kaikkien kanavien palautumisesta kello 19.25.

Suosittelemme sinulle