Hyppää sisältöön

”Ylös, ulos ja lenkille”, sanoi presidentti Niinistökin: suomalaisten kunto rapautuu, ja siksi järjestöt tekivät poikkeuksellisen vetoomuksen

Kansanterveysjärjestöt ja olympiakomitea ovat tehneet yhteisen vaatimuksen hallitukselle kuntotalkoiden puolesta. Poikkeuksellisella vetoomuksella toivotaan, että hallitus laittaisi suomalaiset liikkelle.

Reeta Cremin

Suomalaisten rapautuva kunto huolettaa nyt toden teolla erilaisia terveysjärjestöjä.

Kansanterveysjärjestöt, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry ja Suomen Olympiakomitea ry sekä tarttumattomien kansansairauksien järjestöverkosto, kuten Suomen Diabetesliitto, vaativat tällä viikolla yhteen ääneen tulevaa halitusta aloittamaan koko kansan kuntotalkoot.

Poikkeuksellisella vetoomuksella toivotaan, että viesti menisi perille hallitusneuvotteluihin asti, ja hallitus laittaisi suomalaiset liikkeelle.

Ryhtiliikettä on toivonut myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Niinistön viesti valtiopäivien avajaisissa oli ”ylös, ulos ja lenkille.”

Suomen Diabetesliiton toiminnanjohtaja Juha Viertolan mukaan ongelma on niin suuri, että jos mitään ei tehdä nyt, 2040-luvulla suomalaiset eivät suoriudu enää töistään huonon kunnon takia.

– Puolustusvoimissa tarvitaan tietysti fyysistä kykyä toimia, mutta nyt on huoli myös muista ammateista, kuten pelastajat ja ensihoitajat. Tämä on hyvin vakava kysymys koko meidän yhteiskunnan toiminnalle, Viertola sanoo.

Kuntatalkoilla säästöä yhteiskunnalle

Säästöä tuleva hallitus erillisestä hallituksen liikuntaohjelmasta ainakin saisi. Laskujen mukaan suomalaisten liikkumattomuuden on arvioitu maksavan yhteiskunnalle noin 3,5 miljardia euroa.

Pelkästään diabeteksen ehkäisyllä on laskettu saatavan miljardin säästöt.

Diabetesliiton toiminnanjohtaja Viertolan mukaan hallitukselta toivotaan nyt toimia, jotka edistävät terveellisiä elämäntapoja. Toimia, jotka vaikuttavat esimerkiksi ruoan ja liikunnan verotukseen. Tai kuntien kaavoittamisen ohjeistamista, kävelyä, pyöräilyä, liikunnallisia koulunpihoja.

– Yksittäisellä tasolla tämä voi tarkoittaa vaikka työpaikoilla, että järjestetään kävelykokouksia ja vastaavia. Mitä vakavammin meidän valtion hallinto ja koko yhteiskunta ottaa nämä asiat, silloin niistä tulee arkipäivää kullekin yksilölle, Viertola sanoo.

Vinkit parempaan elämään

Viertola ei haluaisi listata keinoja, joilla jokainen voi lähteä mukaan kuntotalkoisiin jo nyt, koska hänen mukaansa nyt on tehtävä suuria rakenteellisia yhteiskunnallisia muutoksia.

Viertola listaa kuitenkin Ylen pyynnostä muistilistan asioista, joilla jokainen voi vaikuttaa omaan kuntoonsa.

– Riskit sairastumiselle ovat pitkälti samoja kaikissa kansansairauksissa. Samoin kansantaudeilta suojaavat tekijät ovat yhteneviä. Liikunta suojaa lähes kaikkien kansantautien riskeiltä, Viertola summaa.

Suosittelemme sinulle