Hyppää sisältöön

Kaipuu päivittäiseen sykkeeseen sai Toni Söderholmin irtautumaan maajoukkueesta – nyt hän palasi sinne, mistä kaikki alkoi

Don Jackson otti vuosia sitten Toni Söderholmin siipiensä suojaan ja opetti tälle paljon valmentamisesta. Nyt Söderholm astuu Jacksonin saappaisiin.

Toni Söderholm kuvassa.
Toni Söderholm on innoissaan siitä, että pääsee valmentamaan seuraa, jossa hänen valmennusuransa alkoi. Kuva: imago/masterpress/All Over Press
Anu Karttunen

Jääkiekkovalmentaja Toni Söderholm on jälleen intoa täynnä. Hänen sopimuksensa EHC Münchenin kanssa julistettiin vappupäivänä, joten hän palaa sinne, mistä kaikki hänen valmennusurallaan oikeastaan alkoikin.

HIFK:n kasvattina Söderholm edusti seuraa usean kauden ajan, mutta päätti mittavan peliuransa kuitenkin Saksassa. Söderholm pelasi EHC Münchenissä kauden ajan ja oli joukkueensa tehokkain puolustaja. Samaan aikaan hän imi myös oppia NHL-luotsi Don Jacksonin johtamasta valmennusryhmästä ja sai kipinän valmentajauralleen.

Söderholmista tuli ensin kehitysvalmentaja ja Münchenin farmiseuran SC Riesserseen apuvalmentaja sekä Saksan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen apuvalmentaja. Hyvin pian hänet valittiin Saksan maajoukkueen päävalmentajaksi, jossa hän viihtyi aina viime syksyyn asti.

– Jo silloin, kun siirryin maajoukkueeseen, kävimme (Münchenin) seurajohdon kanssa keskusteluja. Että kun se päivä koittaa, että siirryn taas valmentamaan seurajoukkuetta, silloin pidetään puhelinlinjat avoinna, puhelimitse tavoitettu Söderholm kertoi.

Kun joukkuetta kaudesta 2014–15 asti valmentanut Don Jackson oli pari kuukautta sitten ilmoittanut lopettavansa ja siirtyvänsä eläkkeelle, keskusteluyhteys avattiin uudelleen. Söderholm valmensi tuolloin SC Bernissä, mutta sopimus lopetettiin päättyneeseen kauteen. Molemmat osapuolet olivat tähän tyytyväisiä.

– Sovimme molemmin puolin, että katsomme kauden päätyttyä, mikä on kellekin parasta. Minulla oli Bernissä vapaat kädet tehdä, mitä koin parhaaksi ja mitä Bern seurana koki parhaaksi. Päätin tehdä tällaisen liikkeen.

Toni Söderholm antaa ohjeita Bernin pelaajille.
Toni Söderholm valmensi päättyneellä kaudella SC Berniä. Molemmilla osapuolilla oli sopimuksessa purkuoptio, joka käytettiin kauden päätyttyä. Kuva: IMAGO/Andreas Haas/ All Over Press

Toni Söderholmin päättyneellä kaudella riitti tapahtumia ja nopeita liikkeitä. Hän myöntää oppineensa ja nähneensä paljon, mutta tiesi jo viime syksynä, että hän haluaa palata seurajoukkueen valmentajaksi.

– Tuli sellainen tunne, että haluan enemmän mukaan päivittäiseen sykkeeseen, se vie minua valmentajana enemmän eteenpäin. Berniin siirtyminen tuli kuitenkin puskista.

Bernin valmentaminen oli hänestä hyvä mahdollisuus ja intensiivinen puolivuotinen. Nyt Söderholm on kuitenkin innoissaan päästessään takaisin Müncheniin, jossa hän pääsee jatkamaan paljon kunnioittamansa valmentajan jalanjäljillä.

– Tuntuu hienolta, erittäin hienolta. Olen Donilta oppinut aikoinaan todella paljon valmentajana. Hän näytti minulle paljon upeita juttuja valmentamisesta. Se oli sellainen nopea koulutus, jota ei pysty rahalla ostamaan.

Söderholm ylistää EHC Münchenin organisaatiota, joka on tehnyt DEL-liigassa huikeaa tulosta viime vuodet. Joukkue on voittanut mestaruuden neljä kertaa (2016, 2017, 2018 ja 2023) ja ollut hopealla kahdesti (2019 ja 2022) sekä puolivälierissä kahdesti (2015 ja 2020).

Toni Söderholm ja Don Jackson kuvassa.
Don Jackson (oikealla) opetti Toni Söderholmille paljon valmentamisesta, kun Söderholm pelasi kauden 2015–16 Jacksonin alaisuudessa. Kuva: Yle/Anki Karhu

Jo Jacksonin alaisuudessa München pelasi aggressiivista ja hyökkäysvoittoisista peliä, eikä Söderholm halua lähteä tätä hirveästi muuttamaan.

– Tietenkin jokainen valmentaja tuo aina omat juttunsa. Olen sanonutkin, että totta kai tulemme kyseenalaistamaan monia asioita, mutta ei kaikkea. Yritämme aina olla mahdollisimman vaikeita vastustajia muille.

Toni Söderholm kertoo, että puhelinlinjat Müncheniin ovat olleet auki.

Söderholm tietää, että kun hän saa käsiinsä mestarijoukkueen, ei tulevia tavoitteita ole vaikea asettaa. Kotimaisen liigan lisäksi joukkue tavoittelee menestystä Mestarien liiga CHL:ssä. Vuonna 2019 München pääsi CHL:ssä finaaliin asti, seuraavana vuonna puolivälieriin, ja sitä seuraavana välieriin.

Söderholm odottaa CHL:n myötä nopeita rytminmuutoksia sekä vastustajien että pelitapojen myötä. Hereillä täytyy olla alusta asti, sillä hyppäys Saksan ja Sveitsin liigasta Skandinavian joukkueisiin voi olla suuri.

– Kyllä tässä tavoitteita riittää ja ne pidetään korkealla. Arkipäivää on kaikkein hienointa tehdä, kun on kovat ja kirkkaat odotukset ja tavoitteet.

– Me haluamme voittaa pelejä. Se on ihan selvä. Haluamme voittaa hyvällä pelillä ja niin, että se peli kehittyy koko ajan. Joukkue on hyvä, organisaatio on hyvä. Kaikki hoitaa oman ruutunsa, joten tämä on tosi hyvä paikka valmentaa.

Suosittelemme