Hyppää sisältöön

Toriyhdistys tyrmää Lappeenrannan kauppatorille esitetyt vaihtoehtoiset paikat

Kansalaistoria yhdistys pitää jollain tavalla järkevänä. Rakuunamäkeä yhdistys pitää markkinapaikkana utopistisena.

Lappeenrannan kauppatorin kauppahalli ja myyntikojuja.
Lappeenrannan toriyhdistys on sitä mieltä, että kauppatorin on sijaittava tulevaisuudessakin nykyisellä paikallaan. Arkistokuva. Kuva: Kare Lehtonen / Yle
Riitta Väisänen

Lappeenrannan toriyhdistys tyrmää kauppatorin vaihtoehtoiset sijoituspaikat.

Kaupunki esitteli viime viikolla vaihtoehtoja, miten monitoimiareenan voisi sijoittaa nykyisen kauppatorin alueelle. Osassa vaihtoehdoista areenan viereen mahtuisi nykyistä pienempi kauppatori, ja osassa vaihtoehdoista torin olisi siirryttävä muualle ydinkeskustaan.

Vaihtoehdot kauppatorin uudeksi paikaksi olisivat kansalaistori kaupungintalon edessä, Marian aukio tai satamatori.

Kansalaistoria Lappeenrannan toriyhdistys pitää jollain tavalla järkevänä, mutta muut vaihtoehdot ovat sen mielestä poissuljettuja.

– Kansalaistorilla kaupungintalon työntekijöiden autot olisi häädettävä alapuolisesta pysäköintitalosta ja järjestettävä parkki kokonaan toriasiakkaille. Sillä tavalla se voisi olla jotenkin järkevä, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Antti Pyysing.

Satama puolestaan voisi Pyysingin mukaan toimia kesällä, mutta talvella se ei ole minkäänlainen kauppapaikka.

– Tämä on hyvä aika vuodesta mennä ensin kauppatorille ja sen jälkeen mennä satamaan ja kokeilla, kuinka iso lämpötilaero on.

Pyysingin mukaan satamatorin sijainti mäen alla voi myös olla osalle torikävijöistä hankala.

– Ei pysty kävelemään mäkeä ylös alas.

Marian aukiolle puolestaan mahtuisi vain murto-osa torimyyjistä. Lisäksi pikaisesti torilla piipahtaville asiakkaille ei löytyisi maanpäällisiä parkkipaikkoja.

– Me lappeenrantalaiset olemme äänestäneet, mitä mieltä olemme parkkihalleista, Pyysing sanoo viitateen väljiin pysäköintihalleihin.

Pyysing: Areenan varjossa kauppatori kuolisi

Antti Pyysing antaa torivaihtoehtoja esitelleelle asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuorelle pisteet pohdinnoista, joiden mukaan toriareenan pohjoispuolella sijaitsevalle kauppatorille ei paista aamupäivällä aurinko.

– Ja mikä on torin suurin mainoslause? Aurinko, tuumii Pyysing.

Areenan varjossa kauppatori ei Pyysingin mukaan heti kuolisi, mutta kuolisi varmasti.

– Se ottaa muutaman vuoden, kun siitä jengi pikkuhiljaa tippuu pois.

Lappeenrannan kauppatorilla kevät aamuna ihmisiä istumassa kahvilakojujen edessä.
Kaikki vetykioskit eivät välttämättä mahdu uudelle torille, jos se päätetään siirtää. Kuva otettu 28. huhtikuuta 2023. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Toriyhdistys oli itse esittänyt kauppatorin paikaksi Kauppakadun ja Kievarinkadun kulmausta. Kaupungin tarkastelussa alueelle mahtuisi neljä vetykioskia nykyisen seitsemän sijasta.

Olemmeko me ehdottaneet, että kolmen yrittäjän pitäisi lopettaa? Kyllä me ajattelimme, että kaikki toiminnot siirtyvät sille paikalle.

Kaupunki on tutkinut myös vaihtoehtoa, jossa markkinat järjestettäisiin tulevaisuudessa Rakuunamäellä Adolf Ehrnroothin aukiolla. Pyysing kommentoi ajatusta tässä haastattelussa:

Lappeenrannan toriyhdistyksen puheenjohtaja pitää ajatusta markkinoiden siirtämisestä Rakuunamäelle utopistisena
Lappeenrannan toriyhdistyksen puheenjohtaja Antti Pyysing kommentoi ajatusta markkinoiden siirtämisestä Rakuunamäelle. Riitta Väisänen haastattelee.

Yhdistyksen mielestä kauppatorin paikka on siinä, missä se nyt on

Toriyhdistyksen yksinselitteinen kanta on, että kauppatori jää nykyiselle paikalleen ja sen ympäristöä kehitetään.

– Hallille olisi monta muutakin paikkaa kuin meidän työpaikkojen päällä.

Lappeenrannan kaupunki kerää parhaillaan asukkailta kommentteja toriareena-vaihtoehdoista. Pyysingin mukaan toriyhdistyksellä on kaupungin kanssa tapaaminen ensi viikolla.

– Toriyrittäjiin on oltu viimeksi yhteydessä viime syksynä. Sen jälkeen meiltä ei ole kysytty mitään.

Suosittelemme