Hyppää sisältöön

Sanna Marinille on myönnetty saksalainen tulevaisuuspalkinto

Marin on järjestyksessä toinen tulevaisuuspalkinnon saanut henkilö. Palkintoperusteluissa Marin saa muun muassa tunnustusta koronapandemian hoidosta.

SDP:n puoluejohtaja Sanna Marin hallitusneuvottelujen lehdistötilaisuudessa Eduskunnassa.
Marinia kuvaillaan palkintoperusteluissa uraauurtavaksi eurooppalaiseksi poliitikoksi. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
STT

Toimitusministeristön pääministerille Sanna Marinille (sd.) on myönnetty Saksassa Helmut Schmidtin nimeä kantava tulevaisuuspalkinto.

Asiasta kerrotaan Helmut Schmidt -säätiön verkkosivuilla. Palkintoa on jaettua vuodesta 2022, ja sillä on tarkoitus antaa tunnustusta innovatiivisille saavutuksille demokratian, yhteiskunnan ja teknologian aloilla. Viime vuonna palkinnon sai ugandalainen ympäristöaktivisti Vanessa Nakate.

Palkinnon antamista Marinille perustellaan muun muassa sillä, että Marin on ollut uraauurtava eurooppalainen poliitikko, jolla on selkeät arvot ja oma poliittinen tyylinsä. Lisäksi palkintoraadin mukaan hän hoiti koronapandemiaa tehokkaasti.

Palkinnon jakavat Helmut Schmidt -säätiö, viikkolehti Die Zeit ja The New Institute -niminen instituutti. Palkinnon arvo on 20 000 euroa. Palkinto jaetaan torstaina Hampurissa.

Lue lisää:

Suomi mainittu! Kolme nuorta kertoo, miksi Sanna Marin sai heidät innostumaan politiikasta

HBO:lta tulee dokumenttisarja Marinin hallituksen ”viisikosta”

Suosittelemme sinulle